Ymmärrystä autoilulle ja autoilun verotukselle!

Uutiset perjantai 31.07.2020

1.8.2020 fossiilisen moottoribensiinin vero nousee 5,71 senttiä litralta ja vastaavasti dieselöljyn vero 6,46 senttiä. Korotus on hallituksen tavoitteiden ja kansan edun kannalta ymmärrettävä, sillä hinnankorotus tulee todennäköisesti heijastumaan kulutukseen. Mitä vähemmän kulutamme fossiilisia polttoaineita, sitä vähemmän päästämme hiilidioksidia ilmakehään ja enemmän voimme hyödyntää kotimaisten työpaikkojen tuotoksia, kuten biokaasua.

Monien, varsinkin heikommassa asemassa olevien kansalaisten näkökulmasta voimaanastuvat korotukset ovat kuitenkin kohtuuttomia. Monilla ei ole esimerkiksi pitkän työmatkan taittamiseen muuta vaihtoehtoa kuin oma auto. Heidän tapauksessaan korotukset voivat nakertaa jopa satojen eurojen loven vuositasolla. Kaikkein ankarimmin tämä lovi näkyy pienituloisten ja pitkien välimatkojen kansalaisten lompakoissa.  

Näinkö me tavoittelemme työllisyystavoitteitamme ja kannustamme kansalaisia tarttumaan työhön kuin työhön? 

Tämän sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden ja työllisyysjarrun korjaamiseksi Keskustanuoret vaatii työmatkavähennyksen määrän ja omavastuun suhteuttamista polttoaineiden veronkorotuksiin. Lopputuloksena tulee olla tilanne, jossa korotukset eivät kasvata pakollisen oman auton käytön kustannuksia kohtuuttomasti.

Keskustanuoret muistuttaa myös, että fossiilisten polttoaineiden käyttöön voidaan vaikuttaa verotusta oikeudenmukaisemminkin keinoin. Fossiiliset polttoaineet voidaan pääosin korvata kotimaisilla uusiutuvilla energialähteillä, ja esimerkiksi aluepolitiikan ja kaavoituksen keinoin voidaan vähentää yleisesti polttoaineiden käyttötarvetta. Muutos on mahdollinen, tarvitsemme vain riittävän selkeät ja reilut askelmerkit puhtaampaan ja fossiilivapaaseen liikenteeseen.

Lisätietoja: