Luonto antaa ja ottaa vastaan

Blogit lauantai 29.08.2020

Suomen luonnon päivä.

Minusta tuntuu, että monelle suomalaiselle luonto on tullut tänä vuonna piirun verran lähemmäksi kuin aikaisemmin. Kevään koronarajoitusten aikana kiinni menivät niin kuntosalit, kirjastot kuin koulutkin. Töitä tehtiin etänä – jos se suinkin oli mahdollista. Elämä rajoittui monella neljän seinän sisälle ja jossain vaiheessa saattoi tuntua siltä, että seinät kaatuvat päälle.

Kun erilaiset rakennukset ja tilat sulkivat ovensa, niin luonto pysyi auki. Viikonlopun retkistä lähiluontoon tuli omalla kohdallani eräänlainen henkireikä. Oli jotain, mitä odottaa, jotain, mitä suunnitella. Muutaman kymmenen kilometrin säteeltä lapsuudenkodistani löysin aivan uudenlaisia kohteita ja ympäristöjä. Luonnolla oli mieletön kyky rauhoittaa mieltä ja ottaa ahdistuksen tunteet vastaan. Kosken äärellä istuskellessa tai pitkospuilla taivaltaessa nuo ahdistuksen tunteet pikkuhiljaa hälvenivät.  

Uskon, että tuona aikana ihmiset hakivat turvaa ja vapauden tunnetta nimenomaan luonnosta. Virtaavissa vesissä, humisevissa metsissä ja routaisessa maassa oli Suomen ja suomalaisten voima.

Tulevaisuutta ajatellen pidän tärkeänä, että jokaisella meistä on mahdollisuus nauttia lähiluonnosta ympärillään – asuipa sitten maaseudulla tai kaupungissa. Myös urbaanissa kaupunkiympäristössä asuvat tarvitsevat ympärilleen viheralueita ja vehreyttä. Puistoalueilla, istutuksilla, siirtolapuutarha-alueilla sekä nurmialueilla on paikkansa jokaisessa kaupungissa, ja parhaimmillaan jopa kaupunginosassa! Meidän tulee myös entistä enemmän panostaa siihen, että meiltä löytyy esteettömiä luontoreittejä. Luonto kuuluu meille kaikille.

Tänään Suomen luonnon päivänä en ennätä retkeilemään, mutta olen iloinen siitä, että minulla on paljon muistoja, joita muistella ja palauttaa mieleen tänään. Pienestä pitäen minua ja siskoani on viety metsään mustikkaan ja retkeilemään, veneellä kalastamaan, talvella hiihtämään ja niin edelleen. Mummo ja ukki opettivat, että luonto on kumppani, josta pitää huolehtia ja jossa pitää osata käyttäytyä. Toivon, että vielä joku päivä voin itse antaa ja mahdollistaa luontosuhteen lapsilleni ja lastenlapsilleni.

Jaa oma luontokokemuksesi tunnisteella #luonnonpäivä. Ja vaikket tänään ennättäisi luontoon, niin muista: luonnosta voi nauttia myös kuvia katselemalla! Eiköhän laiteta kuvat ja muistot jakoon.