Kestävä Kehitys voidaan karkeasti jaotella sosiaaliseen, ekologiseen, taloudelliseen ja inhimilliseen kestävyyteen. Ekologinen ja taloudellinen kestävyys vaativat tuskin suurempaa selitystä, mutta itselleni tärkein ja mielenkiintoisin alakäsite edellä mainituista on sosiaalinen kestävyys, jonka keskiössä on ihmisarvosta kiinni pitäminen ja yhteisöllisyyden vaaliminen, kulttuurinen kompetenssi, sosiaalinen pääoma sekä ylisukupolvisuus.
Vaikka markkinatalous tuntuukin pyörivän jatkuvan kasvun ja osakkeenomistajien osinkojen ympärillä, jäin miettimään kuinka paljon yrityksissä mahdetaankaan miettiä yritysratkaisujen sosiaalisia vaikutuksia. Englannin kielessä on tätä kuvaava termi Social Entrepreneurship, mikä suomentunee parhaiten muotoon sosiaalinen yrittäjyys. Kansainvälisesti tunnetuin sosiaalinen yritys lienee vuonna 2006 Nobelin rauhanpalkinnon perustajalleen tuonut Grameen Bank, joka myöntää mikrolainoja Intian köyhille, mikä myös osaltaan aiheuttaa yritykselle hankaluuksia takaisinmaksun osalta.
Sosiaaliset yritykset ovat siis laveasti määriteltyinä yrityksiä, jotka pyrkivät huomioimaan päätöksissään sosiaaliset, kulttuuriset ja ympäristölliset vaikutukset, ja jotka myös tuottavat sosiaalista hyvää ympäristöönsä. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö yritys pyrkisi tekemään voittoa, mutta voitolla pyritään myös vaikuttamaan ympäristöön positiivisesti. Tästä esimerkkinä mainittakoon Kruppin terästehdasyhteisö Saksan Essenissä 1860-luvulla, jossa työntekijöiden lapsille oli järjestetty koulumahdollisuuksia tai työntekijöille vakuutus korvauksineen tapaturman tai jopa kuoleman varalle. Nämä olivat aikaansa nähden erittäin edistyksellisiä toimia, joista on nähtävissä myös kehityskaaria 2000-luvulle. Aika ajoin pohditaan kuuluisiko työnantajan järjestää työntekijöiden lapsille päivähoitopaikka työpaikasta tai sen läheltä, minkä lisäksi monet työpaikat sallivat aika ajoin työntekijöidensä ottaa lapsi mukaan työpaikalle.
On kiintoisaa pohtia sitä, tarvitaanko jatkuvaa kasvua ja alati suurenevia osinkoja, jotta osakkeenomistaja olisi tyytyväinen sijoitukseensa. Yrityksen pitää toki tuottaa voittoa omistajilleen, mutta pitääkö voiton olla maksimaalinen, tai pitääkö sitä mitata yksinomaan rahassa. Voisiko yrityksistä tulevaisuudessa muotoutua ”tolkun” yrityksiä, jotka pyrkivät voittoon, mutta sijoittavat sitä myös takaisin ympäristöönsä.
Tunnetun kliseen mukaan raha ei tuo onnea. Miksi jatkuva kasvu ja suuremmat rahavirrat ovat sitten niin tavoiteltuja edelleen nykyisessä postmodernissa yhteiskunnassa? Eikö jatkuvan kasvun sijasta voitaisi siirtyä kohtuullisuuteen, jossa kaikki tuottaisivat kykyjensä mukaan ja kaikki saisivat vain tarpeensa mukaan. Kenties jonakin päivänä valtioita vertaillaan BKT:n sijaan, vaikkapa HDI:llä (=Human Development Index, Inhimillisen kehityksen indeksi) tai jollain muulla vähemmän talouskeskeisellä ja sosiaalisia oloja paremmin mittaavalla indikaattorilla.
Keskustanuoret on tulevaisuuteen katsova, edistyksen lippua heiluttava liike, joka kannattaa kehitystä paikallaan pysymisen sijaan. Moni Keskustan jäsen puhuu oikeudenmukaisuuden tärkeydestä. Mutta moniko tuntee käsitteen sosiaalinen oikeudenmukaisuus? Usein sanotaan, että joukkue tai työporukka on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki, eikä yhteiskunta tee tähän poikkeusta.
Meillä on vain yksi maapallo ja yksi Suomi, jos pidämme kaikki mukana ja muistamme että yhdistäviä asioita on erottavia enemmän, tämä kivenmurikka on edes vähän turvallisempi ja yhtenäisempi paikka asua – Erästä amerikkalaisen musikaalielokuvan kappaletta lainatakseni: ”We’re all in this together” – Olemme kaikki samassa veneessä.
Santeri Aakula
Periaateohjelmatyöryhmän jäsen
