Sananen sanomattomuudesta ja yhden asian puoluekokouksesta

Blogit keskiviikko 09.09.2020
Ari-Veikko Puska

Haluaisin aivan ensiksi summata kuluneena viikonloppuna painittua Suomen keskustan puoluekokousta Johannes Virolaisen sanoin: ”kansa on puhunut, pulinat pois”. Kansa on puhunut, siitä ei ole poikkipuolista sanaa. Sen sijaan rohkenisin epäillä, etten ole ainoa, jolle jäi hieman epäselväksi mistä tämä kansa nyt oikein puhui.

Kuten kuluneena viikonloppuna, jo useamman vuoden ajan kentän suurimmat huolenaiheet ovat tuntuneet kulminoituvan puheenjohtajien ulosantiin ja maineeseen. Tekikö Sipilä enemmän hyvää vai pahaa, onnistuiko Kulmuni, onko Saarikko uhka vai mahdollisuus. Kenttä on ponnekkaasti vaatinut puolueelta aate- ja linjakeskustelua, mutta samaan aikaan Ouluhalli autioitui viime lauantaina henkilövaalien tuloksien tultua julki. Yli 2000 äänivaltaisesta edustajasta vain muutama sata jaksoi jäädä käsittelemään poliittisia aloitteita.

Toki kapteeni on laivan tärkein henkilö, mutta kaikessa tärkeydessään hän jää sangen tarpeettomaksi, mikäli meillä ei ole laivaa eikä laivassa lastia. Tämä korostuu etenkin keskustassa, joka on aina ollut kenttänsä näköinen kansanliike, jossa jokainen voi pyrkiä edistämään yhteisiä päämääriä eriävin keinoin.

En tarkoita tällä kirjoituksellani sanoa, että Keskusta tai kenttäväki olisi laiskistunut. Sen sijaan meistä on tullut epävarmoja. Emme uskalla tehdä rohkeita avauksia, emme uskalla myöntää erehtyneemme. Lähes ainoana keinonamme näemme puolustaa tai kivittää puolueemme kasvoja. Nyt jos koskaan meidän tulisi kuitenkin kääntää sivua ja palata politiikan pariin, maltillisen radikaaliksi hyvinvointiyhteiskunnan ja sivistysvaltion etujärjestöksi.

Vaikka puoluekokouksen poliittinen keskustelu jäikin kannatuspuheenvuorojen jalkoihin ja luvalla sanoen vaisuksi, oli siitä kuitenkin erotettavissa kantavia teemoja. Päällimmäisenä näköalattomuus. Niin käytäväkeskusteluissa, aloitteissa kuin puheenvuoroissakin uudistusmielisyys kohtasi tarmokasta vastustusta. Hälyttävän usein tunnuttiin vastustavan jopa aloitteita, joissa vaadittiin selvittämään jonkin uudistuksen edellytyksiä. Ehkä olen ymmärtänyt jotain väärin, mutta faktojen ja edellytysten selvittäminen on käsittääkseni ollut aina Keskustalaisimpia keinoja tukea päätöksentekoa.

Toisinaan vanhassa vara on parempi, eikä uudistuksia tule tehdä yksinomaan uudistuksen ilosta. Jokainen tämänkin puolueen saavutuksista on kuitenkin ollut aikoinaan radikaali ehdotus, joka on kohdannut vastarintaa omienkin keskuudessa. Toivonkin, että palaisimme keskustelevan puoluedemokratian pariin ja uskaltaisimme muuttaa tätä maata kohti parempaa yhdessä. Nykyisiin ajatuksiimme jämähtämällä varmistamme, ettei Keskustan kannatus laske alle kymmenen prosentin, mutta vailla uusia ajatuksia varmistamme ettei se koskaan nouse takaisin kahteenkymmeneen.

Ehkä onkin paikoillaan muistuttaa, ettei Keskustan kenttää tule jakaa puoluekokouksen jälkeen voittajiin ja häviäjiin sen perusteella kenestä kukin oli toivonut puheenjohtajaa, sillä tätä puoluetta johdetaan kentältä. Älkäämme lamaantuko, keskustelkaamme.

Ari Veikko Puska
Keskustanuorten liittohallituksen jäsen