Periaateblogi: Keskusteleva (nuor)keskusta menestyy

Blogit maanantai 14.09.2020
Keskusteleva (nuor)keskusta menestyy

Nautin suuresti lähiluonnossa liikkumisesta. Happihyppelyiden aikana saa seurata luonnon muutoksia vuodenaikojen mukaan, ja samalla omat ajatukset saavat tuulettua – toisinaan jopa syntyy uusiakin ideoita. Myös nyt loppusuoralle kääntyvän Keskustanuorten periaateohjelmatyön aikana happihyppelyt ovat antaneet uutta energiaa ja uutta näkökulmaa.

Periaateohjelman tarkoituksena on löytää koko nuorkeskustalaista kenttää yhdistävät periaatteelliset linjaukset. Tuolta minun lenkkipolkuni varrelta löytyy yksi suuri puu – ja näen siinä puussa paljon samaa Keskustanuorten periaateohjelman kanssa. Puun juuret ovat vuosikymmenten varrella keränneet jykevyyttä, jotta ne jaksavat pitää puun pystyssä näissä syystuulissakin. Samaan tapaan keskustalaisen toiminnan juurina toimii ihmisyysaate. Se tarkoittaa uskoa ja luottamusta ihmiseen, mutta myös ymmärrystä siitä, että ihminen tarvitsee ympärilleen kannustavan ja tukevan yhteisön kasvaakseen täyteen potentiaaliinsa.

Minun käteni eivät aivan tuon lenkkipolkuni puun ympäri yletä. Yhdessä me jaamme nuorkeskustalaiset arvot, jotka muodostavat puun vahvan rungon. Nuorkeskusta pysyy aina sivistyksen, kestävän kehityksen, yhdenvertaisuuden ja yhteisöllisyyden puolella. Rungosta haarautuvat konkreettiset periaatteet. On arvojemme mukaista puolustaa hajautettua hyvinvointivaltiota ja tulevien sukupolvien oikeutta puhtaaseen luontoon sekä taata ihmisille mahdollisuudet yrittäjyyteen ja elinikäiseen oppimiseen. Periaatteita noudattamalla me pystymme luomaan ihanneyhteiskuntamme. Yhteiskunnan, jossa jokaisella ihmisellä lähtökohdista huolimatta on samanlaiset mahdollisuudet unelmoida ja toteuttaa unelmiaan.

Jotta yhdistävät linjaukset löydetään, on meidän käytävä keskustelua. Periaateohjelmaluonnos on tällä hetkellä lausuntokierroksella piireissä ja kierroksen yhteydessä käydään tärkeää keskustelua. Mutta ei voi olla niin, että periaatteellista keskustelua käydään vain ohjelmatyön aikaan. Jos jotain toivon tämän periaateohjelmavuoden jättävän jälkeensä päivitetyn ohjelman lisäksi, se on keskustelu. Keväällä sain työryhmän puheenjohtajana osallistua useampaan periaatekeskusteluun, ja niinä iltoina näin, kuinka paljon nuorkeskustan kentällä on kaivattu keskustelua periaatteista – aatteellista syväkyntöä. Poliittisen ja periaatteellisen keskustelun ei tulisi olla poikkeus, vaan sen tulisi olla säännöllistä, sen tulisi olla osa jokapäiväistä toimintaamme. Keskusteleva (nuor)Keskusta menestyy.

Valtteri Paakki,
periaatetyöryhmän puheenjohtaja

Periaateblogien sarja päättyy (tältä erää)