YK on julistanut tämän päivämäärän 15. syyskuuta kansainväliseksi demokratian päiväksi. Demokratian kulmakiviä ovat jokaisen tasa-arvoiset mahdollisuudet vaikuttaa ja kehittää itseään sekä yhteiskuntaa. Laajat kansalaisvapaudet takaavat hyvää tuottavan yhteiskunnallisen keskustelun.
Keskustan puoluekokous on eräs parhaista kansanvallan kohtaamispisteistä. Tänä vuonna puoluekokouksessa haettiin linjaa äänestysikärajan laskuun, kun Varsinais-Suomen Keskustanuorten aloitteesta debatoitiin. Keskustanuorten liitonkin kanta on äänestysikärajan laskeminen 15 ikävuoteen.
Puolueen kanta on joka tapauksessa edistyksellinen, onhan Keskusta jo aikaa sitten ottanut tavoitteekseen laskea äänestysikäraja 16 ikävuoteen. Tämä ei kuitenkaan riitä.
”Kuusitoista on muihin ikärajoihin verratessa tuulesta temmattu luku. 15-vuotiaana alkaa rikosoikeudellinen vastuu, mutta ehkä merkittävintä kansalaisoikeutta, äänioikeutta, pitää odottaa vielä kolme vuotta. Sittenkin voi kestää vielä vuosia ennen kuin pääsee oikeasti äänestämään valtakunnallisissa vaaleissa. Pidetään nuoret mukana ja lasketaan äänestysikärajaa”, Keskustanuorten puheenjohtaja Hanna Markkanen vetoaa.
Suomen perustuslain ja nuorisolain mukaisesti kansanvaltaan kuuluu yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa oman elinympäristön kehittämiseen. Nuorten on siksikin saatava osallistua päätöksentekoon tasavertaisina kansalaisina.
”Täysi-ikäistyvä nuori ei ole saanut äänestämällä vaikuttaa siihen, millaiseen maailmaan hän nuorena aikuisena astuu. Eikö tällainen ole omiaan herättämään myös katkeruutta ”aikuisten maailmaa” kohtaan? Nuorille on pikemminkin osoitettava, että he ovat yhdenvertaisia kansalaisia kaikkien muiden kanssa”, Markkanen painottaa.
Keskusta toteaa puoluekokousvastauksessaan, että ”äänioikeus on yksi toimivan demokratian kulmakivistä ja kansainvälinen viitekehys näyttää siltä, että myös muut maat tulevat laskemaan äänestysikärajojaan”. Näytetään me Suomessa esimerkkiä, ja lasketaan äänioikeusikäraja loogisimpaan kohtaansa, eli 15 ikävuoteen.