Liian usein kuulee suomalaisten jupisevan EU-järjestelmän monimutkaisuutta ja manaavan koko instituution vähintään politbyrooksi. Toisaalta ollaan myös tyytymättömiä Brysselin byrokratiaviidakon päätöksenteon hitauteen.
Viime eurovaalien äänestysprosentti oli Suomessa reilu 40 ja koko EU:ssa hikiset 50. Esimerkiksi Belgiassa vastaava luku oli 88. Kansalaisten kiinnostuksessa vaikuttaa EU-politiikkaan on siis merkittäviä jäsenmaakohtaisia eroja.
EU-politiikka on oma maailmansa siinä missä kunnan, maakunnan tai valtion yhteisten asioiden hoitaminen. Siitä perille pääseminen vaatii siis peruskoulun opettajalta, toimittajalta, äänestäjältä ja poliitikolta vähintään yhtä paljon paneutumista, kuin tavalliseksi miellettyihin politiikan osa-alueisiin. Mutta ei EU lopulta ole yhtään sen erikoisempi. Se on osa kaikkea poliitiikkaa ja sellaiseksi se on myös miellettävä.
EU:n elpymispaketti pistää ihmettelemään. Paketti ilmeisesti kasattiin hätäisesti akuuttina vastauksena koronaviruksen aiheuttamaan talouskriisiin. Mukaan ujutettiin merkittävä integraatioaskel, siis yhteisvelka. Tuliko tämä yllätyksenä? Entä mikä olisi ollut vaihtoehto?
Jos EU-tietoisuus ei kasva ja EU:n integraatiota syvennetään tulevaisuudessakin reaktiivisesti pala palalta, ollaan yhä useammin tilanteessa, jossa kansalaisille sanellaan ylhäältä päin EU:n tulevaisuus. Se jos mikä on omiaan heikentämään unionin kansalaisluottamusta. Toisaalta kiihtyvällä tahdilla kansainvälistyvässä maailmassa unionia tarvitaan jopa enemmän kuin koskaan sen historiassa. Siksi on suunnattoman tärkeää, että se on kansalaisluottamuksen arvoinen.
EU koskettaa kaikkia politiikan tasoja kunnanvaltuustosta alkaen. Kansalaisten edustajat Brysselin suuriin saleihin valitaan seuraavan kerran vuonna 2024. EU:ssa on käytävä rutkasti enemmän keskustelua nimenomaan kriisien välissä siitä, mihin suuntaan unionia viedään. Ja kun sanon EU, tarkoitan sillä meitä kaikkia eurooppalaiseen passiin oikeutettuja.
Ehdotan, että Keskustanuoret laatii tulevina vuosina kokonaisvaltaisen EU:n tulevaisuus -ohjelman, jossa kuuluu Suomen nuorison ääni. Lähtökohtana pitää olla entistäkin ymmärrettävämpi EU. Kansalaisina ansaitsemme tulevaisuudessa sellaisen unionin, jonka voimme kokea olevan meitä varten. Nostetaan EU pöydälle liittokokouksessa!
August Halonen
Keskustanuorten kansainvälisten asioiden sihteeri