”Me ollaan nuoriso, me ollaan tulevaisuus”, räpättiin Pikku G:n hittibiisissä, kun suurin osa nykyisistä alle 30-vuotiaista nuorista potki palloa alakoulun pihalla, leikki Tamagotcheilla tai keräili Pokemon-kortteja. Vaikka tämä biisi onkin muuttunut superhitistä retrokappaleeksi, jolle kiusallinen hymy kasvoilla lähinnä naurahdetaan, on kappaleen mieleenjäävin sanoma nyt ajankohtaisempi kuin koskaan.
Koronakriisi on tuonut esiin huolen suomalaisten yritysten ja yrittäjien pärjäämisestä.
Keskustanuoret on tästä nuorten yrittäjien varaan lasketusta toivosta innoissaan. Tässä tilanteessa pelkät sympatiat eivät vain enää riitä. Nuorten yrittäjyyden puolesta tarvitaan konkreettisia tekoja, ei vain olalle taputuksia. Siksi Keskustanuoret vaatii alle 30-vuotiaille enintään 10 työntekijää työllistäville nuorille yrittäjille alennettua 10 prosentin sekä yhteisö- että arvonlisäverokantaa. Siinä missä esittämämme arvonlisäverokanta on jo nykyisellään voimassa esimerkiksi lääkkeille, kirjoille ja kulttuuripalveluille, yhteisöveron alennus kymmeneen prosenttiin olisi suuruudeltaan historiallinen porkkana nuorelle suomalaiselle yrittäjyystoiminnalle.
Niin kuin aiemmatkin talouskriisit, myös koronakriisi johtaa siihen, että jotkin suomalaiset vanhat yritykset supistavat liiketoimintojaan ja siten myös palkkaavat vähemmän uusia työntekijöitä. Siksi nuorten ja myöskin hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden kannalta on elintärkeää, että yhteiskunta tukee entistä suuremmilla panoksilla yrittäjyyttä vaihtoehtona niille nuorille, jotka siirtyvät lähivuosina työelämään.
Lisäksi Keskustanuoret uskoo, että nuorten yrittäjien kevennetty verotus olisi omiaan houkuttelemaan Suomeen myös ulkomaalaisia nuoria yrittäjiä. Tämä toisi myös uusia yrityksiä ja sitä kautta työpaikkoja maahamme.
Väinö Tuovinen
Keskustanuorten liittohallituksen jäsen
044 3630148
vaino.tuovinen@helsinki.fi