Rakkaat ystävät,
Ihanaa tietää, että te olette siellä jossain. Olisi ilo nähdä teitä kaikkia fyysisesti, mutta nyt tyydyn seuraamaan keskusteluamme useista kanavista yhtä aikaa. Myönnän, että kahdeksanneksi liittokokouksekseni tämä on nyt aivan erilainen kuin olin tottunut tai kuvitellut, mutta tämän kanssa voin ihan hyvin elää.
Sillä siitähän tästä vuodesta on ollut kyse: ennakko-odotusten nielemisestä ja uuteen sopeutumisesta. Yhtään en epäile meidän kykyämme tehdä niin, ja kuten emerituspuheenjohtaja sanoi, meillä on kyky veistää sumua. Se on niin hyvin sanottu, ettei sitä kärsi päästää unohduksiin. Uskomalla itseemme, omaan toimintaamme ja tulevaisuuteen voimme tehdä mitä vaan: nostaa jäsenmäärää, kannatusta ja kuntavaalit.
Paljon kaikkea kivaa ja tuttua on tänä vuonna jäänyt pois, vuosijuhla-projektistani lähtien. Olisi helppoa harmitella enemmän, mutta lopulta se ei mitään auta. Siksi tällainen tulevaisuuteen katsova toimintamme on enemmän kuin vain tervetullutta. Olkoon kyse sitten kuntavaaleista, käytetyistä energiamuodoista tai aukikirjoitettavista periaatteistamme, me voimme vaikuttaa niihin ja niillä kaikkeen horisontissa siintävään.
Erästä eläköitynyttä räppäriä lainatakseni: Katse eteen ja ylös vaik vuodet ollu tuulisii. Näillä sanoilla toivotan teille kaikella rakkaudellani meille kaikille keskustelevaa ja uuden vuosikymmenen mieleenpainuvinta liittokokousta.
Kaisa Oinas-Panuma
Keskustanuorten varapuheenjohtaja
+358 40 707 8940
kaisa.oinas-panuma(a)keskustanuoret.fi