Yhdysvaltojen vaalijärjestelmä on kuin liikkuva labyrintti, jonka pelinappula on kansalainen. Harva äänestäjä selviää perille ja kahtiajakautunut politiikka mielivaltaisesti kääntää teitä umpikujiin. Miksi minä äänestäisin, jos äänelläni ei ole väliä? Tätä pohtivat tavalliset ihmiset, jotka ovat turhautuneita poliittiseen järjestelmään ja sen monimutkaisuuteen. Vaalijärjestelmään tarvitaan uudistusta, jotta Yhdysvaltojen demokratian alamäki voidaan torjua.
Kun Obama valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi vuonna 2008, ennätysmäärä uusia äänioikeuden saaneita äänesti vaaleissa. Valinnan jälkeen voimaan astui historiallisia muutoksia. Vuonna 2013 korkein oikeus puukotti perusoikeusjärjestelmää ja vaikeutti vaalijärjestelmää entisestään. Liittovaltio ei enää aktiivisesti aikonut estää äänestäjien vaientamista, vaan antoi osavaltioille täyden vallan äänioikeuden säätämiseen. Noin puolet Yhdysvalloista on asettanut uusia rajoituksia äänestämiselle: äänestyspaikkoja on suljettu ja jonot ovat kasvaneet.
Kansalaisten painoarvo vaaleissa on surkea ja epätoivoa lisäävä. Vuoden 2016 vaaleissa Trump hävisi äänien määrässä kolmella miljoonalla äänellä, ja silti hänet valittiin johtamaan maata. Valitsijamiehet tekevät päätöksillään suuren painoarvon ”demokraattiseen järjestelmään” ja vaalien lopulliseen tulokseen. Toisaalta valitsijamiesten koetaan lisäävän alueiden välistä tasa-arvoa vaaleissa. Jos Yhdysvallat on ”demokraattinen”, miksi kansanvallan ei anneta päättää. Vaalijärjestelmän korruptoituneisuus ja kahtiajakautunut politiikka tekee politiikasta toivotonta. Vuoden 2013 korkeimman oikeuden uudistus tulee näkymään näissä vaaleissa entisestään, koska äänestys painottuu postiäänestyksiin.
Vaalijärjestelmä oli perusteltua 1700-luvulla, mutta ei enää aja nykypäivän demokraattista ihannetta. Ei ole ihme, että Yhdysvallat matkaa jyrkkään alamäkeen eri demokratian mittareissa. Toivo siitä, että perusteellisia uudistuksia poliittisessa järjestelmässä saadaan aikaan, vaatii molemminpuolista tahtotilaa. Niin kauan kun poliittinen kenttä on kahtiajakautunut, muutosta ei tule tapahtumaan kovin nopeasti tulevaisuudessa. Vaikka vaalijärjestelmä luo epätoivoa tulevasta, olen kuitenkin optimistinen. Uskon koronan tyytymättömyyden ja poliisiväkivallan luovan painetta niille 94 miljoonalle ihmisille, jotka jättivät viime vaalien aikana äänestämättä.
Maria Pulkka
Keskustanuorten kansainvälisten asioiden sihteeri