Keskustanuoret on Suomen vaikuttavin nuorisojärjestö ja vahva muutosvoima, jossa jokaisella jäsenellä on lupa omaan ääneen sekä mahdollisuus kasvaa erilaisuutta ja luontoa kunnioittavaksi ihmiseksi. Toiminnassamme tärkeimpiä arvoja ovat sivistys, yhdenvertaisuus, kestävä kehitys ja yhteisöllisyys.
Nyt haemme määräaikaiseen työsuhteeseen kuntavaalikoordinaattoria vahvistamaan tekemistä pelkäämätöntä työporukkaamme ja siivittämään nuorkeskustan voittoon tulevissa kuntavaaleissa.
Kuntavaalikoordinaattorina tehtävänäsi on olla piirijärjestöjen ensisijaisena tukena ehdokashankinnassa, ehdokaskoulutuksien organisoimisessa sekä vaaliviestinnän tehostamisessa. Olet se tärkein linkki Keskustanuorten liiton, piirijärjestöjen, nuorten ehdokkaiden ja puolueen välillä. Jos sinusta tuntuu, että vaaliprojektin vieminen onnistuneesti eteenpäin ja kokonaiskuvan pitäminen hyppysissäsi on luontevaa, olet etsimämme henkilö.
Tukena sinulla on niin piirien kuin liitonkin työntekijät. Etäaikana olemme paljon erillämme, mutta sitäkin tiiviimmin yhteydessä toisiimme. Työ ei edellytä fyysistä läsnäoloa liittotoimistolla Helsingissä, mutta mikäli koronan aiheuttama tautitilanne ei sitä estä, työhön saattaa kuulua matkustamista Suomessa.
Edellytämme ymmärrystä vaalitoiminnasta, hyviä tietoteknisiä ja viestinnällisiä taitoja, oma-aloitteisuutta ja sosiaalista luonnetta. Nuorkeskustalainen arvomaailma, kokemus politiikasta ja aiempi tuntemus toiminnastamme ovat hyödyksi tehtävässä.
Työ alkaa sopimuksen mukaan.
Hakemukset tulee toimittaa perjantaihin 20.11.2020 kello 16:00 mennessä osoitteeseen: miikkael.azaize@keskustanuoret.fi
Otsikkokenttään teksti ”työhakemus, vaalikoordinaattori”. Haastattelut pidetään alustavasti viikolla 48. Haastatteluihin kutsuttaville lähetetään ennakkotehtävä.
Lisätietoja tehtävästä antavat:
Puheenjohtaja Hanna Markkanen, 050 384 6820, hanna.markkanen@keskustanuoret.fi
Pääsihteeri Miikkael Azaize, 044 977 5230, miikkael.azaize@keskustanuoret.fi