Nykyaikana ihmiset, ja varsinkin nuoret liikkuvat eri paikkakuntien välillä yhä tiheämmin. Itse työskentelen Helsingissä, vietän suurimman osan ajastani Vantaalla, mutta kotikuntani on selvästi Kokkola. Perhettäni asuu Porissa ja Siikaisissa, sekä sukulaisiani ties missä ympäri Suomen jadadas hieman ympäri maapallon. Olen myös asunut monta vuotta elämästäni Tampereella, Kankaanpäässä ja tietysti Kokkolassa. Koen siis oloni kotoisaksi hyvin monella paikkakunnalla, miksi siis minun pitäisi keskittää kaikki yhdelle paikkakunnalle?
Moni ihminen elää jo monella paikkakunnalla, mutta ei sitä liian helpoksi ole tehty. Tarvitsemme kehitystä kulkuyhteyksiin ympäri maan, varmemmin toimivia verkkoyhteyksiä katvealueille koko Suomeen, sekä parempia mahdollisuuksia osallistua päätöksentekoon muuallakin kuin kotipaikkakunnalla. Kaikkiin näihin asioihin tarvitaan yhteistyötä kuntien, maakuntien ja valtion kesken.
Pandemian aikana monet ovat todenneet etätöiden olevan heille sopiva työtapa, varsinkin kun töitä saa tehdä kotikunnassaan ilman pitkiä työmatkoja. Tietenkään kaikki eivät voi töitä etänä tehdä, mutta etätyölle pitää luoda riittävät mahdollisuudet niille aloille mille se on sopivaa. Sama koskee opiskelua, sillä toisille etäopiskelu on monessa tilanteessa tehokkaampi keino kuin lähiopetus, mutta aina se ei ole mahdollista tai järkevää. Silloin kun etänä opiskelu on mielekästä ja toimivaa, se tulee mahdollistaa niinkuin työkin. Näiden takia verkkoyhteyksien täytyy olla saavutettavissa varmatoimisina kaikille.
Nykyajan politiikka monesti kärjistyy varsinkin sosiaalisessa mediassa “me vastaan he” -tyyliseksi, mutta kestävässä päätöksenteossa sille ei ole tilaa. Tietenkin kuntapäättäjien tehtävä on ajaa kunnan etua, mutta sen lisäksi pitää ymmärtää muitakin näkökulmia jotta Suomi voi hyvin. Kuntavaaleissa päätetään tietenkin kunnan päättäjät, mutta niissä vaikutetaan myös valtakunnan politiikkaan, siksi on tärkeää äänestää ehdokasta joka kykenee näkemään useita näkökulmia.
Kuntavaalit ovat monipaikkaisuuden edistämisen kannalta tärkeät vaalit, sillä tarvitsemme kuntiin päättäjiä jotka ymmärtävät ja arvostavat myös usemman kunnan välillä kulkevia ihmisiä. Kun kuntapäättäjä ymmärtää ja arvostaa monikuntalaisia, on hänen helppo tehdä kestäviä sekä uusia asukkaita houkuttelevia päätöksiä. Tälläisiä päättäjiä löytyy Keskustanuorista, meillä nimittäin monet ehdokkaat kulkevat esimerkiksi opiskelukaupungin ja kotikunnan välillä.
Eemeli Valli,
Keskustanuorten liittohallituksen jäsen