“Idiootti! Oot ihan tyhmän näkönen!”,”Eikö äitis oo ostanu sulle uusia kenkiä, köyhä!”
Tuttuja lauseita, kauheita herjoja. Valitettavasti joidenkin lasten ja nuorten normaalia kouluarkea. Kun suomalaista koulutusjärjestemää alettiin sotien jälkeen perustamaan, ajatuksena oli tuoda kaikki samalle viivalle: rikkaat ja köyhät. Jokaisella tuli olla samat mahdollisuudet oppia ja kasvaa.
Samat tavoitteet lukevat myös tämän hetkisessä opetussuunnitelmssa. Sotien jälkeinen ja ajan saatossa päivitetty koulujärjestelmä on tehnyt Suomesta maailman parhaan maan asua ja elää. Kuitenkaan koulukiusaamista ja -väkivaltaa emme ole pystyneet kitkemään kokonaan.
Lähiviikkojen tapahtumat, joissa nuorten väkivaltaisuus nousee esiin kouluissa sekä vapaa-ajalla, ovat huolestuttavia merkkejä nuorten pahoinvoinnista. Osan kohdalla pahoinvointi on voinut alkaa juurikin koulukiusaamisesta. Koulukiusaamista pyritään vähentämään erilaisilla ohjelmilla ja avoimella keskustelulla yksinkertaisesti niin, ettet ole luuseri, jos kerrot aikuiselle.
Ei riitä, että kiusaamisesta tai kouluväkivallasta puhutaan. Tarvitaan myös konkreettisia tekoja.
Kunnissa tulee olla selkeät toimintamallit, miten koulussa tapahtuvaa kiusaamista tai väkivaltatapauksia kirjataan ja viedään eteenpäin. Jokaisessa kunnassa lasten ja nuorten kanssa toimivan tulee tietää, miten asioita käsitellään ja kuka vastaa eri tapauksista. Asiat eivät saa jäädä käsittelemättä ja kirjaamatta. Koulun opettajat ja ohjaajat eivät ole sosiaalialan ammattilaisia, joten kiusaamis- ja väkivaltatapauksien selvittämistä ei voida jättää pelkästään koulun tehtäväksi. Tarvitaan siis moniammatillista osaamista ja verkkoa, joka ottaa kiusaamis- ja väkivalta tapaukset käsittelyynsä.
Keskustanuoret näkee, että kuntien velvollisuus on luoda turvallinen koulu kaikille. Se ei tapahdu ilman, että koulukiusaamisesta ja -väkivallasta puhutaan. Tarvitaan myös konkreettisia tekoja sekä toimintamalleja, kuinka asioita käsitellään. Ei ole ihan sama, jos kaveria sanotaan nössöksi.
Marjut Lehtonen
Oulaisten kauunginvaltuutettu
Pohjois-Pohjanmaan Keskustan vpj.
Keskustanuorten kuntavaalityöryhmän jäsen