Toimivat ja turvalliset liikenneyhteydet sekä liikennejärjestelmä kokonaisuudessaan on toimivan kaupunkirakenteen keskeinen mahdollistaja. Yhteyksien kattavuudella ja toimivuudella on myös ennen kaikkea suora vaikutus asukkaiden päivittäiseen arkeen ja elinympäristöön.
Joukkoliikenteen kehittämisessä on aina otettava huomioon esteettömyys, laajat liikennöintiajat ja sosiaalisesti oikeudenmukainen lippujen hinnoittelu, jotta kaikilla ihmisryhmillä on tasavertaiset liikkumismahdollisuudet. Alueellisesti kaupunkiseutujen liikennejärjestelmät tulee ulottaa kehyskuntiin saakka. Joukkoliikenteen suunnittelua on riittävän laajan kattavuuden takia siirrettävä kaupunkiseudun tasolla päätettäväksi.
Myös kevyt liikenne tulee huomioida kaupunkisuunnittelussa aiempaa paremmin. Kaupunkien tulisi rakentaa ja kehittää paitsi kattava ja turvallinen pyörätieverkosto, myös pyöräilyn tukipalveluita, kuten opasteita, karttoja, pyöräpysäköintiä, pumppausasemia ja huoltopisteitä. Kaupunkien kävelykeskustoja on laajennettava ja kehitettävä turvallisemmiksi siellä asioiville jalankulkijoille.
Keskustanuorten mielestä jokainen koululainen ansaitsee turvallisen koulutien. Liikenneyhteydet tuleekin jatkossa suunnitella siten, että jokainen koululainen saa kulkea koulumatkansa turvallisesti asuinpaikastaan sekä kulkuvälineestä riippumatta.
Hyvän asuinympäristön ja kestävän kaupunkirakenteen tavoittelun tulee ohjata liikenteen suunnittelua. Kaupunkiseutuja tulee rakentaa ihmisten tarpeet edellä ja taata sujuvat, ympäristöystävälliset ja kaikin puolin haitattomat liikkumistavat alueen asukkaille.
Myöskään yksitysautoilua ja sen mahdollisuuksia ei saa kaupunkisuunnittelussa unohtaa! Keskustanuoret kannattavat biokaasun jakeluverkoston sekä sähköautojen vaatimien latausverkkojen rakentumista. Kuntia tuetaan jakeluverkostojen ja latausverkkojen kehittämisessä.
Kaikki liikenne tulee nähdä palveluna; tämä mahdollistaa tehokkaammin uuden teknologian hyödyntämisen ja useiden eri liikennemuotojen yhteensovittamisen tehokkaaksi liikenneverkostoksi.
Mikko Vuolle
Keskustanuorten liittohallituksen ja kuntavaalityöryhmän jäsen sekä Keskustan kuntavaaliehdokas.