Keskustanuorten kansainvälisten asioiden sihteeri Maria Pulkka on valittu Nordiska Centerungdomens Förbundin (NCF) eli Pohjoismaiden Keskustanuorten puheenjohtajaksi. Pulkka aloittaa luottamustehtävässä heti. Kauppatieteitä opiskeleva kuopiolainen Pulkka on aiemmin toiminut NCF:n varapuheenjohtajana sekä ollut mukana hallituksen toiminnassa useamman vuoden.
”Hyppy puheenjohtajan paikalle on todella innostava mahdollisuus oppia uutta ja päästä kehittämään järjestöä. Pohjoismainen yhteistyö on minulle lähellä sydäntä ja järjestön kautta olen päässyt näkemään kansainvälisen yhteistyön merkityksen. Minulla on paljon visioita ja ajatuksia, miten pystymme olemaan nykyistä näkyvämpiä ja vaikuttavampia”, Pulkka linjaa eteenpäin katsoen.
Pohjoismaiden keskustanuorilla on pitkät yhteistyöperinteet kattojärjestössä jo vuodesta 1965. Pohjoismaiden Keskustanuorissa on jäsenjärjestöjä Suomesta, Ruotsista, Tanskasta, Norjasta sekä Islannista. Se on myös tärkeä yhteistyöelin Pohjoismaiden nuorisoneuvostoon (Ungdomens Nordiska Råd). Yhteensä NCF on siis peräti 16 000 nuoren kattojärjestö ja kokoaa allensa nuoret, jolla on keskusta-liberaalit arvot. Keskustanuoret on viime vuosina toiminut aktiivisesti NCF:n piirissä ja erityisesti Pulkan aktiivisuus järjestössä on tiivistänyt NCF:n ja Keskustanuorten yhteistyötä.
“Viime liittokokouksesta lähtien Keskustanuorten kv-sihteerinä toiminut Maria on vakuuttanut koko järjestön osaamisellaan ja innollaan kehittää toimintaa. Uskon, että Keskustanuorillekin on suuri hyöty siitä, että Maria toimii puheenjohtajana pohjoismaisessa kattojärjestössämme. Pohjoismaista yhteistyötä tarvitaan”, Keskustanuorten puheenjohtaja Hanna Markkanen toteaa.
Lisätiedot:
Maria Pulkka
Keskustanuorten kv-sihteeri ja NCF:n puheenjohtaja
+358 44 312 2982
maria.pulkka(a)keskustanuoret.fi
Hanna Markkanen
Keskustanuorten puheenjohtaja
+358 50 384 6820
hanna.markkanen(a)keskustanuoret.fi