Keskustanuoret: Mielenterveyspalveluihin päästävä viikossa!

Kannanotto tiistai 16.02.2021

Yhtäkään nuorta ei ole varaa menettää. Tämän takia nuorten mielenterveyspalveluihin panostaminen on yksi tärkeimmistä teemoista tämän kevään kuntavaaleissa. Jo aiemmin mielenterveyspalvelut ovat olleet aliresursoituja, mutta koronapandemian aiheuttama epävarmuus on entisestään kasvattanut tarvetta matalan kynnyksen mielenterveyspalveluille.  

“Mielenterveyden hoitaminen on aivan yhtä tärkeää kuin fyysisen hyvinvoinnin hoitaminen. Tällä hetkellä ongelmana on, että jonot mielenterveyspalveluihin ovat liian pitkiä. Murtunut jalka tulee hoitaa heti, sama pätee murtuneeseen mieleen”, Keskustanuorten puheenjohtaja Hanna Markkanen toteaa painokkaasti.  

Nyt kunnissa korostuu ennaltaehkäisevän työn tärkeys. Keskustanuoret vaatii, että mielenterveyspalveluihin on päästävä viikossa kaikkialla Suomessa. Turvaamalla nopea pääsy mielenterveyden ennaltaehkäiseviin palveluihin, vältetään raskaiden palveluiden kuormittuminen. Viimeistään nyt tähän on aika herätä, sillä peräti 68 % nuorista katsoo koronapandemian tuoneen elämään huolia ja ongelmia tai pahentaneen olemassa olevia haasteita.  

Keskustanuoret muistuttaa, että mielenterveyspalveluihin panostamatta jättämisellä on vakavien inhimillisten seurausten lisäksi pitkät taloudelliset seuraukset.  

“Investointi nuorten ennaltaehkäiseviin mielenterveyspalveluihin vaikuttaa suoraan myös nuorten työllistymiseen. Nuorten työllisyyden kasvattamisessa aivan avainasemassa on, että nuoret ovat työkykyisiä”, Markkanen huomauttaa.  

Sinä päätät, onko jokaisella mahdollisuus päästä nopeasti mielenterveyspalveluihin jokaisessa Suomen kunnassa.  

Lisätiedot: 

Hanna Markkanen 
Keskustanuorten puheenjohtaja   
+358 50 384 6820   
hanna.markkanen(a)keskustanuoret.fi