Keskustanuoret: Kuntien huolehdittava nuorten harrastusmahdollisuuksista

Kannanotot maanantai 01.03.2021

Jokainen lapsi ja nuori tarvitsee vähintään yhden harrastuksen. Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon johdolla on valmisteltu harrastamisen Suomen mallia, jossa mahdollistetaan jokaiselle lapselle ja nuorelle vähintään yksi mielekäs ja maksuton harrastus. Tämä lisää harrastusten saavutettavuutta. Yhdenvertaisilla harrastusmahdollisuuksilla ehkäistään yksilölle ja yhteiskunnalle vaarallista syrjäytymiskehitystä. 

“Vuoden 2020 koululaiskyselyllä selvitettiin lasten ja nuorten suosikkiharrastuksia. Esiin nousivat muun muassa parkour, ruuanlaitto, mopon korjaus ja kuvataide. Suomen tulee kansallisesti ja kuntatasolla pystyä vastamaan lasten ja nuorten harrastustoiveisiin. Mielekäs harrastus tuottaa nuorelle suurta iloa sekä onnistumisen kokemuksia”, Keskustanuorten varapuheenjohtaja Kaisa Oinas-Panuma sanoo.  

Kuntavaalien alla Keskustanuoret haluaa nostaa esiin kuntien käytössä olevat työkalut lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien edistämiseksi. Kansalaisopistojen kurssitarjonnasta on pidettävä kiinni, ja kurssihintojen on oltava maltillisia, jotta jokaisella on mahdollisuus harrastamiseen. Myös kolmannen sektorin järjestöillä on harrastusmahdollisuuksien tuottamisessa erittäin tärkeä rooli, ja tätä työtä kuntien on tuettava järjestöavustuksin sekä tarjoamalla tilojaan järjestöjen käyttöön virka-ajan ulkopuolella.  

“Eilen Kalevalan päivänä juhlittiin suomalaista kulttuuria. Harrastamisessa monesti keskustelu ajautuu sinänsä äärimmäisen tärkeisiin liikunnallisiin harrastuksiin. Kuntien harrastustarjonnassa on kuitenkin muistettava myös kulttuuriharrastukset, kuten musiikin ja muiden taiteiden eri muodot, joissa ammattilaisuuden pohjaa luodaan urheilun tapaan usein jo lapsuudessa. Harrastuksesta voi saada ammatin, mutta se tai edes harrastuksen tuottama mielihyvä edellyttää harrastusmahdollisuuteen käsiksi pääsemistä”, Oinas-Panuma muistuttaa.  

Sinä päätät, tarjoaako kuntasi jokaiselle lapselle ja nuorelle lisää mahdollisuuksia harrastaa.  

Lisätiedot 

Kaisa Oinas-Panuma 
Keskustanuorten varapuheenjohtaja 
+358 40 707 8940 
kaisa.oinas-panuma(a)keskustanuoret.fi