Osallistuin tänään nuorten kuntavaaligallupin julkistustilaisuuteen. Jos kuntavaalit järjestettäisiin nyt, luottaisi nuorista Keskustaan noin 9 %. Kun puolueen kannatus huitelee tällä hetkellä 10 prosentin luokassa, pidän nuorisokannatuksen tulosta kelvollisena.
Suomenmaan kysyessä asiasta totesin, että olihan tutkimuksen tuloksissa jopa positiivisia näkymiä. 18–24-vuotiaiden keskuudessa Keskustalla oli yli 10 prosentin kannatus. Edellisessä tutkimuksessa kannatus oli vastaavalla ikäluokalla muutaman prosentin luokkaa. Potentiaalia kasvuun siis on.
Ajattelen kuitenkin niin, että tähän 9 prosenttiin ei pidä missään nimessä tyytyä. On syytä pohtia, miten saisimme viestiämme nuorille selvemmin esille. Kesän kuntavaalit ja vaaleja edeltävä kampanja-aika ovat oivallisia paikkoja tuoda Keskustan tavoitteita ja toimia esille.
Onkin syytä muistaa, että jokainen keskustalainen ja keskustalainen kuntavaaliehdokas toimii viestinviejänä ulkopuolelle. Politiikan lisäksi pidän tärkeänä, että tuomme esille politiikan tekemisen tapoja. Keskustan periaateohjelmakin sen sanoo: Syrjinnälle, rasismille, vihapuheelle ja kiusaamiselle emme anna mitään sijaa. Kun ääripäät huutavat, tarvitsemme kipeästi sillan rakentajia.
Saan toisinaan kuulla, kuinka nuoria ei politiikka ja päätöksenteko kiinnosta. Tähän heitän kysymyksenä takaisin, että oletko koskaan kysynyt omilta lapsiltasi mielipiteitä eri asioihin? Entä pidätkö kuntapäättäjänä yhteyttä kuntasi nuorisovaltuuston jäseniin? Tavoitatko nuoria ja yhteiskunnan ilmiöitä sosiaalisessa mediassa?
Nuorilta löytyy kyllä mielipiteitä ja sanottavaa. Kysymys kuuluukin, tavoitammeko puolueena ja yksittäisinä toimijoina nuoria tarpeeksi? Paikallislehden mielipideosastot, vaaliteltat ja Facebookin kommenttikentät ovat vaihtuneet Instagramiin ja TikTokkiin, sosiaalisen median ilmiöihin sekä kansalaisaloitteisiin.
Gallup-lukemia tulee ja menee, mutta yksi asia on varma: pikavoittoja ei ole tarjolla. Vaikka puolueella olisi tarjota yksittäisiä asiakysymyksiä, niin kokonaisimago ratkaisee. Sen eteen me voimme jokainen tehdä osaltamme töitä. Jokaisen on myös hyvä viimeistään tässä vaiheessa iskostaa päähänsä, että nuoret eivät ole vain tulevaisuus, vaan täällä tänään, tässä ja nyt.
Hanna Markkanen
Keskustanuorten puheenjohtaja