Ensiksi vähän kirjoittajasta. Olen Tuomas Notko, 23-vuotias yrittäjä Lapista ja Keskustanuorten Lapin piirin varapuheenjohtaja. Liiketoimintani sijoittuu pääosin Torniojokilaakson lähialueille ja olen sitä kautta huomannut, miten monella tapaa jokiuomassa kulkeva EU:n sisäraja haittaa yritystoimintaa ja ihan tavallisten ihmisten elämää myös korona-ajan ulkopuolella. Olen siksi federalisti eli liittovaltiokehityksen kannattaja. Se on aika harvinainen mielipide politiikassa, eikä liittovaltiokehitys ole Suomen Keskustanuorten liitonkaan tavoite.
Enemmistö tätä lukemaan päätyneistä ihmisistä kuitenkin on miettinyt, miksi joka kriisissä ja aika-ajoin kriisien välissäkin EU yhdistyy aina vain lisää. Havainnollistetaanpa taloudellisen yhdentymisen tarvetta kuvitteellisen Marian esimerkillä.
Kolmekymppinen Maria herää herätyskelloon ja lähtee pyörällä töihin 7:15. Oikeaan aikaan, vaikka joskus puhelin on kääntänyt kelloa yön aikana, kun paikannus on ollut epätarkka. Matkalla työnantajan saksalainen asiakas soittaa ja kysyy, mihin aikaan sopii aloittaa videopalaveri. Maria vilkaisee puhelimen kelloa, joka näyttää 8:29 ja arvioi, että puolitoista tuntia riittää. Hän lupaa tiimin olevan valmiina Saksan aikaan kello yhdeksän. Työmatkan päätteeksi hän tilaa tiimilleen täytettyjä croissantteja maanantaiaamua piristämään.
Ennen kokouksen alkua Maria päivittelee byrokratiahärdelliä, jonka aiheuttaa Ruotsissa asuvan Suomen kansalaisen ruotsalaisesta yrityksestä Suomessa saama palkkakuitti. Sitä ei ehdi pitkään miettiä, kun haaparantalaisen kahvilan lähetti on jo ovella tuomassa croissantteja. Kuitissa on eriteltynä ruuan 12 % arvonlisävero, vaikka kahvila tuskin myy yli 35 000 eurolla ruokaa Ruotsista Suomeen ja Ruotsista yritykselle Suomeen myytäessä arvonlisäveroa ei tarvitsisi Ruotsiin maksaa ollenkaan.
Kokouksessa voisi vitsillä ehdottaa, että perustetaan saksalaisten kanssa 27 yritystä, yksi joka EU-maahan ja myydään jokaisesta verovapaa määrä jokaiseen EU-maahan. Näin saisi koko 24 miljoonan euron liikevaihdon kanssa kierrettyä arvonlisäveron, eikä mikään kahdestakymmenestäseitsemästä verohallinnosta jaksaisi alkaa selvittämään 33 000 euron kokoisia liiketoimia, Maria tuumii ja toteaa, että hyvin toimii tämä 500 miljoonan asukkaan sirkus.
Vaikka Marian tarina on koottu erilaisista tilanteista, perustuu se todellisiin ongelmakohtiin, jotka vaivaavat EU-maiden kansalaisia päivittäin – jokaista suoraan tai välillisesti, vaikkei sitä aina näekään. Kuluttajan lompakkoon voisi jäädä paljon enemmän, jos yrityksien ei tarvitsi hoitaa byrokratiaa erikseen jokaisessa EU-maassa. Euroopassa tulisi olla oikeasti kilpailulle avoimet sisämarkkinat pienillekin yrityksille, mikä myös laskisi tuotteiden hintoja.
Taloudessa Euroopan yhdentyminen on kuin kivinen tie. Jos sitä ajetaan liian lujaa, mennään rytisten ojaan ja pysähdyttäessä jäädään jumiin. Nykyajan talous on kuin metsäpalo, joka pakottaa liikkumaan ja polttaa ne, jotka jäävät tuleen makaamaan. Eurooppalaisilla on vaan tapana jäädä vähintäänkin istumaan aina, kun siihen on varaa ja siksi tuli polttaa aika-ajoin hännän alla. Kriisin uhatessa on sitten pakko vastahakoisesti tehdä järkeviä ratkaisuja, kun puolen miljardin asukkaan sirkukseen ei ole enää varaa.
Monimutkaisen talouden lisäksi on myös selkeitä ja yksinkertaisia syitä sille, miksi 500 miljoonan asukkaan unioni on vahvempi kuin 27 pienempää valtiota. Helppoja esimerkkejä ovat turvallisuuspolitiikka ja ympäristön suojelu. Ei tarvitse olla mikään Einstein, että ymmärtää maailman kolmanneksi suurimman, puolen miljardin asukkaan liittouman olevan paljon vakavampi neuvottelukumppani 165 miljoonan asukkaan Venäjälle, joka neuvottelee myös yli miljardin asukkaan Kiinan ja Intian kanssa. Paljoa ei vaadi myöskään se, että ymmärtää ettei ilmasto jäähdy yhtään, vaikka hiilivoimala siirtyisikin Helsingistä Tallinnaan.
On siis koko joukko asioita, joissa ei saada aikaiseksi mitään erikseen sähläämällä. Toisissa asioissa 12 prosentin ja 14 prosentin arvonlisävero ruualle aiheuttaa vain haittaa liike-elämälle, mutta ei hyödytä verottajaa mitenkään. Tyynellä säällä venettä voi keinutella, miten haluaa, mutta myrskyssä on soudettava suoraan, koska vene keinuu muutenkin. Sotilaallisen kriisin uhatessa voi olla pakko tehdä EU:sta puolustusliitto, jos eurooppalaisia laivoja uhataan jossain maailman merillä. Ilmastokriisin uhatessa on pakko tehdä yhteinen päästökauppajärjestelmä ja talouskriisin uhatessa on pakko ottaa yhteistä lainaa, jotta korot eivät nouse tähtiin.
Viime aikoina on puhuttu EU:n yhteisestä velasta. Mielestäni suurin ongelma siinä on, että sen rahan käyttää 27 erillistä hallitusta. Sen voisi allekirjoittaneen federalistin mielestä käyttää myös yhteinen selkeillä vaaleilla valittu hallitus vastuullisesti. Kyseisen ongelman säilyttäminen oli kuitenkin tärkeää niille, jotka ovat huolissaan, voiko suomalaiset Euroopan Liittotasavallassa enää päättää myydäänkö Suomen viina marketissa vai Alkossa. Se on mielestäni yhtä irrationaalinen huoli kuin tamperelaisten huoli siitä, voiko Tampereelle tehdä raitiovaunukiskot, jos Tampere on osa Suomea.
Olettaa sopii, että kukaan ei halua palata EU:ta edeltäneeseen jatkuvien suursotien kierteeseen, mutta on vaikea väittää, että hajanainen EU olisi sen paremmin ketterä kuin vahvakaan verrattuna Kiinaan, Venäjään, Intiaan tai Yhdysvaltoihin. Nämä EU:n nykyiset ja tulevat ongelmat olisivat mielestäni helposti ratkaistavissa, jos ratkaisun lähtökohtana olisi USA:n kaltainen liittovaltio.
Kysynkin sinulta, hyvä puoluetoveri tai muu politiikan seuraaja, mitkä ongelmat nykyisessä unionissa ovat sinulle tärkeitä? Vai haluatko nähdä tulevaisuuden, jossa julkishallinto on ensin liittovaltio, sitten osavaltio ja sitten kunta?
Tuomas Notko
Keskustanuorten kansainvälisen jaoston jäsen, Lapin Keskustanuorten varapuheenjohtaja
