Kuntavaalit siirtyivät, mutta ehdin kuitenkin aloittaa useamman vaalikoneen täyttämisen. Vaalikoneissa esitettiin useampi ilmastonmuutokseen liittyvä kysymys, usein hyvin kärjistävästi. Vaalikoneissa kunnissa tehtävä ilmastotyö nähtiin menoja kasvattavana tekijänä; molempia ei voi valita – kestäviä ilmastotekoja ja talouskasvua. Paitsi, että voi, elämä ei ole joko-tai vaan sekä-että.
Mielestäni yksi ilmastoteko kunnissa nousee ylitse muiden, kotimaisuus ja lähellä tuottaminen. Kunnat tekevät merkittäviä investointeja ja hankintoja, esimerkiksi kouluissa, hoivakodeissa, sairaaloissa ja monessa muussa paikassa tarjottava ruoka. Kouluruoassa esimerkiksi usein tarjotaan sitä, mitä halvimmalla saadaan ja useinkaan se ei ole kotimaista. Kunnissa tulisi ymmärtää kuinka suuri asia kunnan ostamat perunat ovat paikalliselle perunaviljelijälle sekä kuinka iso asia se on ilmastolle. Perunaa ei tarvitse kuljettaa pitkiä matkoja ja perunoihin käytetty raha jää vähintäänkin samalle alueelle. Kotimaisuus ja lähellä tuottaminen ovat kunnalle myös merkittäviä imagokysymyksiä.
Kotimaisuus näkyy myös muuallakin kuin ruoassa. Kunnissa rakennetaan paljon, esimerkiksi kouluja, päiväkoteja ja terveysasemia. Rakentamisessa tulee hyödyntää paikallista osaamista ja käyttää mahdollisuuksien mukaan materiaalina puuta. Puurakentaminen on yhä enemmän tätä päivää ja yksi merkittävä ilmastoteko. Mikäli isoja rakennusprojekteja annetaan paikalliselle rakennusyhtiölle, jää raha jälleen samalle alueelle, ja kun rakennusmateriaalina on puu, on se usein kotimaista.
Kunnat tekevät paljon hankintoja, ostoja ja investointeja, joissa tulee aina arvioida paikallisuus sekä kotimaisuus. Ei valita aina halvinta, vaan valitaan kokonaisarvioon perustuvan arvion jälkeen kunnalle paras vaihtoehto. Päätökset ovat kunnalle merkittävä vastuullisuuskysymys ja jatkossa arvioinnissa tulee hyödyntää muutakin kuin hintatietoa, eikä pelkästään mennä sillä mikä on halvinta. Kotimaisuus on aina myös ilmastoteko ja usein myös helppo keino vähentää kuljetuksesta sekä tuottamisesta syntyviä päästöjä.
Yksi asia yhdistää kaikkea edellä mainitsemaani: näistä asioista päätetään kuntien valtuustoissa. Uudet kuntapäättäjät valitaan 13.6.2021. Kuntavaalit ovat siis kokonaisuudessaan kotimaisuusvaalit, joten muista äänestää kotimaisuuden puolesta. Tehdään kotimaisuudesta muotia!
Kalle Pyky
Keskustanuorten liittohallituksen jäsen