Nuorten velkaneuvonta laitettava lopultakin kuntoon

Kannanotot tiistai 23.03.2021

Keskustanuorten puheenjohtaja Hanna Markkasen ja kansanedustaja Jouni Ovaskan kannanotto

Valtion nuorisoneuvoston ja nuorisotutkimusverkoston toteuttama Nuorisobarometri 2020 on julkaistu tänään. Tulosten mukaan enemmistö nuorista on tyytyväisiä saamiinsa palveluihin. Erityisen suurta tyytyväisyys on terveydenhuollon sekä koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon palveluihin. Huonoimmaksi palvelut koettiin velkaneuvonnan ja rahapeliongelmien kohdalla.

Keskustan kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Jouni Ovaska painottaa havainnon merkittävyyttä.

”On erittäin huolestuttavaa, että itsenäisen elämän alkutaipaleella olevat nuoret kokevat kaikesta palvelujen kirjosta heikoimmaksi juuri velkaneuvonnan palvelut. Apua taloudenhoitoon tulisi olla saatavilla helposti, jotta velkaantumiskehitys saataisiin katkaistua heti alkumetreillä”, Ovaska toteaa.

Keskustanuorten puheenjohtaja Hanna Markkanen korostaa, että nuorten taloustaitojen tukeminen on tällä hetkellä yhteiskunnassa riittämättömällä tasolla.

”Aiemmat tutkimukset osoittavat, että nuorten mielestä koulu ei valmista riittävästi taloustaitoihin. Kun tämä yhdistetään Nuorisobarometrin osoittamaan tulokseen, jonka mukaan velkaneuvonnan palvelut ovat riittämättömällä tasolla, ollaan vakavan kysymyksen äärellä”, Markkanen kertoo.

Nuorisobarometrin aineisto kerättiin alkuvuodesta 2020 ennen koronaepidemian leviämistä Suomeen. Markkasen ja Ovaskan mukaan erityisen huolestuttavaa on se, että tulokset osoittavat tilanteen ennen koronapandemiaa.

”Korona-aikana tehdyt tutkimukset kertovat esimerkiksi useiden opiskelijoiden lisääntyneistä toimeentulohaasteita ja opintolainojakin on nostettu alkuvuodesta ennätysmäärä. Tämän voi ennakoida johtavan velkaneuvonnan tarpeen lisääntymiseen. Jos tilanne oli huono jo ennen koronaa, millähän tolalla tilanne on nyt”, Markkanen ja Ovaska kysyvät.

Keskustatoimijat painottavat asiaan puuttumisen tärkeyttä.

Rahavaikeuksia hävetään ja niitä salataan myös leimatuksi tulemisen pelossa. Puutteelliset palvelut eivät saa olla syy velkaantumishaasteisiin ja mahdolliseen ylivelkaantumiseen. Tulosten osoittamaan ongelmaan on puututtava heti. Välittömänä toimena nuorille kohdennettujen velkaneuvonnan palveluiden tarjontaa on lisättävä ja niiden laatua parannettava, Markkanen ja Ovaska päättävät.

Lisätietoja

Jouni Ovaska
kansanedustaja, kesk
sivistysvaliokunnan jäsen
+358 40 717 1145

Hanna Markkanen
Keskustanuorten puheenjohtaja
+358 50 384 6820