Kolmen muskettisoturin tunnuslause ”yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta (un pour tous, tous pour un)” syntyi Alexandre Dumas vanhemman kynästä kirjallisuuden klassikkotuotoksena vuonna 1844.
Samoihin aikoihin syntyivät taloudenkin klassikot. Aatteiden vuosisadalla 1800-luvulla syntyi pohja nykyäänkin vaikuttaville poliittisille ideologioille.
Ideologia on kokonaisvaltainen näkemys yhteiskunnasta, ja talous on tärkeä osa tätä. Vasemmisto–oikeisto-akseli on ikuinen, sillä akseli antaa vastaukset kokonaisvaltaisesti talouden ja yhteiskunnan kysymyksiin. Suomessa tutut viher- ja persupopulismi ovat vain ajassa tapahtuvaa kipuilua.
Mitä siis on keskustalainen ideologia ja keskitien talousajattelu?
Keskustanuoret valmistelee kuluvan vuoden aikana uuden talouspoliittisen ohjelman. Ohjelma on tarkoitus hyväksyä liittokokouksessa syksyllä.
Työryhmän työ on jo hyvässä vauhdissa, alustava rakenne sovittu, tehtävät jaettu ja kirjoittaminenkin aloitettu. Kenttäkyselyyn vastasi poikkeuksellisen hyvä määrä keskustanuoria, ja vastaukset antavatkin työlle vahvaa pohjaa.
Tulemme osoittamaan ohjelmassa, että keskustalaisuus on talouspolitiikan ensimmäinen tie, ei hailakka kompromissi vasemmiston ja oikeiston välimallina, kuten pilkkakirveet välillä veistelevät.
Uskomme, että suurin osa ihmisistä on poliittisesti keskellä, koska keskitie on aina se vaihtoehto, joka ottaa huomioon kaikki. Se on vapauden ja vastuun tasapainoa, tarjoaa kaikille sekä tukea että mahdollisuuksia, eikä hae viholliskuvia olemalla tiukan dogmaattinen.
Ihmisen osa yhteisössä on ikuisen pohdinnan aihe sekin. Oikeiston ajatellessa, että yhteiskunta antaa vain raamit yksilön menestymiselle, vasemmisto ajattelee yksilönvapauden olevan este yhteiselle hyvälle. Molemmat ajattelutavat sekä jättävät väliinputoajia että heikentävät mahdollisuuksien tasa-arvoa.
Keskitie on tasapainon tie. Ilman vahvaa keskitien politiikkaa yhteiskunta suistuu polullaan jompaan kumpaan laitaan. Ojasta tai allikosta pääsee ylös vain riittävällä vedolla toisesta laidasta tai keskeltä käsin.
Jos veto tulee välillä vasemmasta allikosta, välillä oikeanpuoleisesta ojasta, yhteiskunta saattaa kyllä kulkea keskimäärin keskitiellä, mutta turhalla tavalla poukkoillen. Keskitien valinneet kulkevat suoraa tietä koko ajan.
Palataan muskettisotureihin: Voisiko keskustalainen talousoppi olla sitä, että yksi toimii kaikkien puolesta ja kaikki toimivat yhden puolesta?
Yksi kaikkien puolesta voisi tarkoittaa sitä, että yksilö antaa panoksensa yhteiskunnan kehittämiseen omalla työllään ja osaamisellaan.
Kaikki yhden puolesta voisi tarkoittaa sitä, että yhteiskunta tukee yksilöitä tarjoamalla mahdollisuuden omannäköiseen koulutuspolkuun ja mahdollisuuksiin tehdä itselle sopivaa työtä tai aloittaa yrittäminen. Sosiaalinen turvaverkko takaa sen, että ote elämässä ja osallisuus yhteiskunnassa säilyy vaikeinakin aikoina.
Tällä haluan sanoa, että talouspolitiikka on ideologiaa ja ihmiskuvaa. Se ei ole vain luontaantyöntäviä lukuja tai vaikeita säädöksiä, se on ihmisten yhteiseloa. Kaikki osana yhteisöä, yhteisö osana meitä kaikkia. Keskusta-aate on myös talousaate.
Keskustanuorten talouspoliittinen ohjelma tulee tarjoamaan ideologiset raamit, mutta myös selkeitä, kouriintuntuvia ratkaisuja kohti parempaa talouspolitiikkaa. Mitä nuoret edellä, sitä puolue perässä. Keskustalainen kokonaisvaltainen ajattelu tulee kyllä jälleen muotiin, sillä ihmiset eivät pitkän päälle jaksa populistien hallitsemaa julkista keskustelua.
Ensimmäisen tien talouspolitiikka kestää sukupolvelta toiselle.
Lauri Heikkilä, Keskustanuorten talouspoliittisen ohjelmatyöryhmän puheenjohtaja