Keskustanuoret: Kierrätys ei ole rakettitiedettä

Kannanotto torstai 06.05.2021

Lähestyvissä kuntavaaleissa ympäristö on yksi tärkeistä teemoista. Kunnat ovat kunnianhimoisia ja ketteriä toimijoita ympäristö- ja ilmastopolitiikassa, ja tämän vuoksi kestävät ratkaisut tehdään kunnissa. On paljon ison tason toimenpiteitä, joilla kunnianhimoisia ympäristö- ja ilmastopolitiikan tavoitteita voidaan edistää, mutta Keskustanuoret muistuttaa, ettei kestävät ratkaisut ole rakettitiedettä.

”Haluamme tuoda kiertotalouden osaksi jokaisen kunnan ja kuntalaisen toimintaa. Kiertotalous on muutakin kuin kierrättäminen, mutta kierrättämisen tehostaminen on tärkeä ensimmäinen askel kohti kestävämpää tulevaisuutta”, Keskustanuorten puheenjohtaja Hanna Markkanen linjaa.

Keskustanuoret haluaa, että kierrättäminen on mahdollista niin taajamissa kuin haja-asutusalueilla. Uusi eduskunnan käsittelyssä oleva jätelaki asettaa tarpeellisesti tiukat raamit erityisesti taajamissa kierrättämisellä, mutta jää kuntien vastuulle huolehtia siitä, että jätteiden kierrättämiselle on edellytykset myös haja-asutusalueilla. Kierrättämisen tulee olla helppoa kaikille, asui sitten taajamassa tai sen ulkopuolella.

”Kesän kuntavaaleissa sinä päätät, onko kestävät elämäntavat mahdollisia kaikkialla Suomessa. Keskustanuorille on tärkeää puolustaa ihmisten yhdenvertaisuutta asuinpaikasta tai lompakon paksuudesta huolimatta. Siksi kuntien on huolehdittava, että kestävät valinnat ovat mahdollisia kaikkialla”, Markkanen toteaa.

Kunnat ovat kuntalaistensa yhteisöjä. Kaikki kuntalaiset on sitoutettava mukaan. Tämä lähtee liikkeelle siitä, että jokaisessa kunnassa uudet valtuutetut heti valtuustokauden aluksi laativat omalle kunnalleen ilmastostrategian, jota määrätietoisesti sitten vaalikauden ajan toteutetaan. Nämä strategiat voivat esimerkiksi sisältää toimenpiteitä, joilla kunnat vauhdittavat kierto- ja jakamistaloutta. Ensisijaisesti kuntien tulee olla mahdollistajia, ei rajoittajia.

Lisätiedot:

Hanna Markkanen
Keskustanuorten puheenjohtaja  
+358 50 384 6820  
hanna.markkanen(a)keskustanuoret.fi