Rakkaat Keskustanuoret,
Liki vuosi sitten, edellisessä Keskustanuorten valtuuskunnassa totesin, että minulla on teitä ikävä. Nyt voinen todeta, että ikävä on tällä hetkellä suunnaton.
Merkityksellisyyden tunne on ihmiselle tärkeää. Se, että on osa jotain ja saa yhteyden muihin ihmisiin. Teams-kokousten ja kasvomaskien takaa aito yhteys jää välillä puuttumaan ja se tuntuu heikommalta.
Korona-aikaa onkin leimannut keskustelu sen vaikutuksista. Tämä tietysti ihan syystäkin, olemmehan olleet reilun vuoden ajan aivan uudenlaisessa ja odottamattomassa tilanteessa.
Tätä keskustelua olen käynyt itseni kanssa oman pääni sisällä. Koska voimme jälleen järjestää tapahtuman, johon jäsenet voivat tulla ilman turvavälejä ja varotoimenpiteitä? Palaammeko vielä joku päivä kättelykulttuuriin? Milloin voin taas halata keskustaystävääni, tutustua uusiin tyyppeihin ja keskustella aamuyöhön asti aatteesta, arvoista ja ajatuksista. Toivottavasti pian.
On nimittäin niin, että yhteisöllisyys – se pohjautuu yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Mä itse ajattelen niin, että yhdessä tekeminen on myös se, joka synnyttää tunteen merkityksellisyydestä. Siksi hyvä Keskustanuori, uusi jäsen tai vanha tuttu, sekä sinä, joka seuraat striimin takaa: otetaan kadotettua aikaa takaisin ja toimitaan yhteisöllisyyden eteen. Nyt, lähetä viesti järjestöystävälle jota ikävöit, tai kehen olisi hauska tutustua enemmän.
Tähän liittyen Keskustanuorten ensimmäinen puheenjohtaja Johannes Virolainen on aikanaan osuvasti todennut, että ”Yksin olemme voimattomia, mutta kun samoin ajattelevat liittyvät yhteen, muodostuu suuri voimatekijä”.
Tuota voimatekijää ja yhtenäisyyttä me kaipaamme tänä päivänä, kun laidoilta ryskää. Keskustanuorilla onkin tässä näytön paikka – olipa kyseessä oman kotikunnan tai -kaupungin valtuusto tai paikallinen Keskustapiiri, sillä kestävän tulevaisuuden rakentaminen vaatii yhteistyötä ja ystävyyttä. Päätöksenteossa pääsemme konkretiaan, kun saamme ihmiset sitoutettua ja innostettua mukaan. Edistyksen lippu liehuu, kun uskallamme haastaa vanhaa ja näyttää tietä muutokseen.
Hyvät keskustanuoret, muutokseen meillä on mahdollisuus jo muutaman viikon päästä, kun Suomessa järjestetään kuntavaalit. Nuoria keskustalaisia ehdokkaita on reilut 600 ympäri Suomen, jotka haluavat olla kehittämässä kotiseutuaan paremmaksi paikaksi. Kevät on tuntunut oikealta maratoonilta vaalien siirtoineen ja ehdokashankintoineen, mutta eikös se niin mene, että viimeisillä kilometreillä otetaan aina loppukiri? Jos ja KUN me haluamme valtuutettujen keski-ikää alemmaksi ja ajassa eläviä, tulevaisuuteen katsovia nuorkeskustalaisia päättäjiä, niin nyt on aika spurtata. Tämä joukko puolustaa koko maan mahdollisuuksia, kotimaisuutta ja kestävää kehitystä. Töitä tehdään nuorten puolella ja nuorten puolesta.
Hyvä kokousväki, Tänään kokouksen asialistallamme on Keskustanuorten esitys tiekartasta maailmanrauhaan. Muistan edelleen, miten meille aikoinaan jopa hieman naureskeltiin, kun tavoiteohjelmaamme kirjattiin ”Kohti maailmanrauhaa”. Kommentteja sateli siitä, kuinka pullamössösukupolvi elää pää pilvissä vailla realismia ja että ennen maailmanrauhaa toivoivat vain missit.
Mutta kuulkaas, maailma muuttuu, kun sitä muutetaan. Ennakkoluulottomasti ajatteleva nuoriso on tulevaisuuden ideologinen pommi. Siinä hyvät kenuystävät, siinä on maailman toivo. Siihen tarvitsemme visiointikykyä ja mielikuvitusta. Tiekartan sanoma on selvä: EI sodille ja konflikteille, KYLLÄ sovulle kansainväliselle yhteistyölle. Ne ovat edellytyksiä suurien maailmanlaajuisten haasteiden ratkaisemiseksi.
Keskustanuoret peräänkuuluttaa nimenomaan nuorten roolia vakaiden yhteiskuntien rakentamisessa. Kouluttautuminen ja osallistuminen näyttelevät tässä suurta roolia. Suomi on tässä suhteessa mallimaa laadukkaan koulutuksen ja nuorten osallisuuden osalta, mutta nämäkään eivät ole itsestäänselvyyksiä. Suurten tavoitteiden yhteydessä onkin hyvä purkaa tavoitteita pienemmiksi askeleiksi ja konkretiaan. Yksi selkeä tavoite koko nuorkeskustalla on ollut lasten ja nuorten turvallinen koulupolku. Tämän tavoitteen kohdalla olemme edenneet keräämällä kansalaisaloitteeseemme tarvittavat 50 000 allekirjoitusta. Aloitteen ympärillä on herätelty keskustelua ja jopa virtuaalimielenosoitus. Nyt odotamme, että aloite etenee eduskuntakäsittelyyn. Pitkäjänteinen vaikuttaminen kantaa – ei anneta periksi.
Keskustanuorten kohdalla tehtävä on myös kasvatustyö. Tarvitsemme tulevaisuuden Matti Vanhasia, Martti Ahtisaareja ja Sirkka-Liisa Anttiloita. Uskon, että meidän avullamme, Keskustan ulko- ja turvallisuuspolitiikka saa uusia sävyjä. Tuoreita kykyjä tarvitaan niin eduskuntavaaleihin kuin Euroopan parlamentin vaaleihin. Enpä sulje pois sitäkään, että täältä linjoilta löytyisi tulevaisuuden tasavallan presidentti. Aika näyttää.
Arvoisat Keskustanuoriaktiivit, palaan puheeni alkuun, kun puhuin yhdessä tekemisestä ja sitä kautta syntyvästä merkityksellisyydestä. Merkityksellisyyteen liittyy vahvasti myös hyvää tuottava päämäärä ja itsensä toteuttaminen. Keskustanuorissa ja Keskustassa vaikuttaminen on monikanavaista ja kannustankin teitä jokaista etsimään oman vaikuttamistapanne ja -polkunne. Pistäkää persoonanne peliin, olkaa uteliaita uusien ihmisten ja ilmiöiden äärellä.
Järjestöllisen strategiamme visio toteaa vuodesta 2021, että Keskustanuoret on vaikuttava yhteiskuntaa uudistava muutosvoima. Yhteisöllisin poliittinen nuorisojärjestö, joka on jäsenilleen inspiroiva yhteisö ihmisenä ja vaikuttajana kasvamiseen. Palastellaan tämä pienemmiksi tavoitteiksi ja toimenpiteiksi, ja tehdään yhdessä tuosta visiosta totta.