En juuri ole kuullut elämässäni kritiikkiä maksutonta kirjastolaitosta kohtaan. Kirjastoja on arvostettu ansaitusti, eikä yhtään syyttä. Olen itse niitä, jotka saattoivat upota kotikaupunkinsa kirjastoon ja sen tarjoamiin maailmoihin tunneiksi kerrallaan – siis niin, että kirjastoreissulle kannatti tehdä eväät. Kyllä se varmasti piti minutkin pois pahanteosta, kun tekeminen oli mielekästä. Mutta ensisijaisesti kirjaston valikoima mahdollisti ajattelun kehittymisen aivan eri tahdilla ja monipuolisuudella, kuin mitä minulla olisi ollut varaa, mikäli kirjasto olisi ollut kuukausimaksullinen tai mikäli kirjat olisi pitänyt ostaa aivan itse. Kynnys kokeilla uusia tyylilajeja, teoksia ja kirjailijoita laski, kun tiesi, että huonon tai vaikean kirjan sai palauttaa maksutta. Ja opettihan kirjastolaitos myös vastuuntuntoa, kun kirjat piti pitää tallessa ja palauttaa ajoissa!
Tottahan se on, että omasta lapsuudestani on kulunut toista vuosikymmentä ja että sen jälkeen asiat ovat muuttuneet todella paljon. Ei ole salaisuus, että fyysisten kirjojen kulutus olisi vähentynyt ja siten tuotannosta tullut vähemmän kannattavaa. En kuitenkaan yhtään epäile, etteivätkö kirjastot voisi pysyä instituutioina ajan hermolla ja siten elinvoimaisina. Yhtenä helppona tapana kirjaston käyttöasteen parantamiseksi ja houkuttelevammaksi tekemiseksi voisi olla kasvattaa kirjastojen monikäyttöistä roolia lainaamoina – eli että tavallisten kirjastopalvelujen lisäksi voisi lainata muutakin.
Lainaamoidean toteuttaminen pienin askelin on myös ekologisestikin järkevää, sillä harva viihdetuote tai lasten urheiluväline päätyy jatkuvaan vakituiseen käyttöön. Harrastusvälineiden osalta kyse olisi merkittävästä yhdenvertaisuusteosta, sillä lainaaminen ei kuluttaisi kukkaroa samalla tavalla. Lainataanhan kirjojakin, eli miksi ei jotakin muuta? Yhteiseen tuotteeseen katsomatta tällainen lisäisi myös yhteisöllisyyttä ja voisi tuoda yhteen kaupunginosan tai kylän ihmisiä aivan uudella tavalla. Ja lopulta valikoima voisi laajentua ideaalitilanteessa myös vaikka työkaluihin asti.
Tällaisia esineitä voisi varmasti saada vaikka lahjoituksina, jolloin lainaamolla olisi lainattujen asioiden sijaintia koordinoivampi rooli investointien sijaan. Eikä lainaamotoiminnan tarvitse tai ole tarkoitus viedä arvoa kirjastoilta ja kirjoilta, vaan tarjota mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja uusiin toimiin. Kirjasto on ollut kuitenkin kauan arvostettu julkinen, yhteisöllinenkin tila, mitä ajatuksemme lainaamotoiminnasta voi vahvistaa. Ja tässä ajassa, jossa moni kokee haalittavan tarvematerian olevan liian kallista tai pyörii valtavan yksinäisyyden kourissa, ei yhteisöllisyyden ja yhteisten käyttöasioiden lisääminen voi olla huono idea. Olisin minäkin alta 10-vuotiaana ollut varmasti mielissäni tällaisista visoista.
Ei kirjastojen muutos kattavammiksi lainaamoksi ole varmasti monessa paikassa kovinkaan kaukana. Meidän kirjastostamme on saanut jo lapsuudessani lainata esimerkiksi sauvakävelysauvoja, ja valikoima on laajentunut ainakin videopeleihin saakka. Tarvitsee vain uskallusta kokeilla ja nähdä mahdollisuutena se, mitä ollaan ainakin meillä jo aikaisemmin tehty.
Kaisa Oinas-Panuma
Keskustanuorten varapuheenjohtaja
