Keskustanuoret: Yrittäjämyönteinen yhteiskunta tukee yrittäjyyden käänteissä

Kannanotot sunnuntai 05.09.2021

Keskustanuoret näkee, että Suomi pärjää vain yrittäjämyönteisyydellä. Se vaatii yritystoiminnan edellytysten määrätietoista parantamista. Menestyvät yritykset ovat avainasemassa kestävän kasvun luomisessa Suomeen. 

– Suomen tulee olla maa, jossa yrittäminen on kannustavaa ja yksinkertaista, ilman turhaa byrokratiaa, Keskustanuorten varapuheenjohtaja Henna Takatalo vaatii. 

Yrittäjyyskasvatusta koulutus- ja oppimispolkujen eri vaiheisiin tulee kehittää laajasti ja tähän tulee panostaa määrärahoja myös tulevina vuosina. Yrittäjämyönteisen yhteiskunnan perustana ovat yrittämisestä innostuvat nuoret. Keskustanuoret haluaa, että jokaiselle suomalaiselle myönnettäisiin maksutta henkilötunnuksen rinnalla y-tunnus. 

– Tunnuksen olemassaolo toimisi jo sinällään yhtenä yrittäjyyskasvatuksen välineenä, ja sen voisi aikanaan aktivoida helposti käyttöön. Yritystoiminnan aloittamisen kynnys on tehtävä mahdollisimman matalaksi, Takatalo ehdottaa. 

Valtaosalle suomalaisista yrityksistä työllistäminen on iso riski. Paikallisen sopimisen mahdollistaminen olisi kädenojennus etenkin pienemmille yrityksille. Riskinottoa helpottaisi mahdollisuus joustavampaan sopimiseen yhdessä työntekijöiden kanssa. Reiluilla pelisäännöillä toteutettuna paikallinen sopiminen hyödyttää kaikkia osapuolia. 

Viimeistään koronakriisi on osoittanut, että on aika korjata yrittäjien sosiaaliturvan epäkohdat. Päätoimisella yrittäjällä työt voivat yllättävien käänteiden vuoksi loppua hetkellisesti, mikä nykyisellään saattaa johtaa kohtuuttomiin tilanteisiin. Yrittäjän sosiaaliturva on saatava työntekijän sosiaaliturvaan rinnastuvaksi, niin että se tukee kaikenlaisia yrittäjiä. 

– Valmistelu tarvittavista muutoksista on aloitettava pikimmiten. Pidemmällä tähtäimellä perustulo tarjoaa vastauksen ongelmaan, Takatalo huomauttaa.  

Keskustanuoret haluaa, että myös liiketoiminnan lopettamista helpotetaan. Liikkuminen yritystoiminnan ja palkkatyön välillä tulee tehdä mahdollisimman vaivattomaksi. Yrityksen alasajon vaikeus voi olla hidaste myös parempien yritysideoiden toteuttamiselle.

Lisätietoja

Henna Takatalo, Keskustanuorten varapuheenjohtaja

henna.takatalo(a)keskustanuoret.fi