Keskustanuorten puheenjohtaja Markkanen: Keskusta takaa kestävän kehityksen päätökset

Uutiset torstai 09.09.2021

Keskustanuorten puheenjohtaja Hanna Markkanen kiittää hallitusta kunnianhimoisista ilmastopäätöksistä. Sopu ilmastoratkaisuissa on tärkeä paitsi hallituksen toimintakyvylle erityisesti ilmaston ja ympäristön kannalta. 

– En ota kantaa siihen, mitä mieltä olen sanasta ilmastohumppa. Mutta tangoon tarvitaan aina kaksi. Olen iloinen, että hallituksella oli tahtoa löytää yhteinen tie ilmastotoimissa, Markkanen iloitsee. 

Markkanen korostaa, että keskustalle budjettiriihessä oli tärkeää sekä talous että ilmasto. 

– On selvää, että ilmasto- ja ympäristökysymykset ovat erottamaton osa talouspolitiikkaa. Kolmas tärkeä ulottuvuus on sosiaalinen oikeudenmukaisuus. On oikea suuntaus, että kestävän kehityksen kokonaisuus huomioidaan vahvasti valtion talouden suunnittelussa. 

On tärkeää, että budjettiriihessä vahvistetaan kestävän talouskasvun edellytyksiä ja velka käännetään laskuun. 

Talouskasvun kohtalonkysymys on osaavan työvoiman saatavuus. Hallituksen päätös sujuvoittaa työ- ja koulutusperäistä maahanmuuttoa on erittäin tervetullut.

– Kun opiskelijat otetaan D-viisumin piirin, kenenkään opiskelu Suomessa ei jää kiinni maahantulon hankaluudesta. Toivottavasti entistä useampi tulevaisuuden huippuosaaja jää myös Suomeen töihin.   

Koronakriisin väistyessä taka-alalle hoitovelkaa riittää edelleen. Ensin pitää olla työkykyä jotta voi tehdä töitä. Suomen kaltaisessa maassa ei ole varaa menettää yhtäkään nuorta. Hoito ja hoiva ja toisaalta uskottavat ilmastotoimet luovat uskoa kestävään ja turvalliseen tulevaisuuteen. 

– On hienoa, että hallitus on päättänyt lisätä koulupsykologeja ja kuraattoreita sekä kasvattaa oppilas ja opiskelijahuollon resursseja. Seuraava askel on edistää psykoterapeuttikoulutuksen maksuttomuutta ja varmistaa osaavien ammattilaisten saatavuus. 

Lisätietoja

Hanna Markkanen, Keskustanuorten puheenjohtaja

hanna.markkanen(a)keskustanuoret.fi

+358 50 384 6820