Maanantaina heräsin aamulla ja kumppanini oli ostanut ruusukimpun. Iltapäivällä ostin hänelle sydämen muotoisen munkin kahvilasta, se tuntui hyvältä.
Tänään pysähdyin miettimään ystävänpäivän merkitystä kulutusyhteiskunnassamme kaiken kerskakulutuksen ja markkinatalouden ympärillä. Olemme menettäneet ystävänpäivän todellisen merkityksen, joka on ystävien, kavereiden ja kumppanin muistaminen. Lähimmäisen rakkauden osoittaminen ei pitäisi vaatia lompakon aukaisemista.
Me emme osaa käsitellä mitään merkkipäivää ilman kulutusbailujen kehittämän dopamiiniriippuvuutemme keinotyydyttämistä. Haluammeko todella jatkaa erilaisten jouluteemaisten, ystävänpäiväteemaisten tai pääsiäisteemaisten leipäkakkusten ostamista lähikaupasta? Olisinpa edes itse ostanut kotimaisen donitsin, mutta olen sokea nyky-yhteiskunnan normeille.
Ensi ystävänpäivänä en osta kaupasta mitään. Meidän on päästävä irti turhista tuotteista joiden ilo kestää nanosekunnin, ja laantuu kun seuraavan juhlapyhän mainokset näkyvät kaupan ovessa. Ensi ystävänpäivänä kerron ystäville ja kavereille mitä he merkitsevät minulle, teen hyvää ruokaa kotona ja keskustelen paremmasta parisuhteesta sekä toisen huomioimisesta. Siitähän ystävänpäivässä pitäisi olla kysymys.
Seuraava kulutusjuhla koputtelee jo supermarkettien ovia, kun pääsemme pääsiäisenä ostamaan tuhansia suklaamunia ja kirkkaan keltaisia muovitipuja. Niiden avulla sitten rahoitamme ylisuuret automarkettien käytävät, joiden tuotot voitaisiin jakaa oikeudenmukaisemmin esimerkiksi maatalouden kriisissä kärvisteleville tuottajille. Inflaatio kun ei saa koskettaa ruoan hintaa.
Ystävänpäivän jälkeen haluan antaa yhden ilmaisen neuvon meille jokaiselle, erityisesti itselleni. Ole ystävällisempi ja pyri ymmärtämään mitä toinen ajattelee. Älä hauku, kärjistä tai pyri asettamaan muita heikompaan asemaan. Tunnista omat ilosi, onnesi ja etusi sekä pyri luomaan tilaa heikoimmalle. Kaikki meistä hengittää samaa ilmaa, ulostaa ja kuolee.
Ole ihminen ihmiselle, jotta ensi ystävänpäivänä yhä useampi voisi paremmin.
Äläkä osta niitä muovitipuja.
Aleksi Sandroos
Keskustanuorten puheenjohtaja