Eduskuntavaalit kolkuttelevat jo ovella, ja huomasinkin, että meidän Keskustanuorten eduskuntavaaliohjelmatyöryhmän (huh mikä sana) haku on käynnissä! Olen itse osallistunut kahteen työryhmään, ja vaikka silloin aluksi ei ole tajunnut kunnolla mihin tuli lähdettyä, niin jälkikäteen ajateltuna työryhmät ovat antaneet paljon. Tarkemmin mietittynä työryhmätyöskentelyssä yhdistyy kaikki syyt, miksi olen lähtenyt mukaan keskustanuoriin: vaikuttaminen, oppiminen ja ihmisiin tutustuminen. Tuon oppimisen haluan erityisesti nostaa esille, sillä koen sen olevan työryhmätyöskentelyn paras anti, kun tulee otettua selvää asioista ja keskusteltua niistä muiden kanssa. Nyt meidän energia- ja digipoliittisissa työryhmissä koostamat ajatukset ja linjaukset on kirjattu Keskustanuorten virallisiksi kannoiksi, joten vaikuttamistakin ollaan tehty.
Hain mukaan edellä mainittuihin työryhmiin, koska aiheet kiinnostivat. Ensimmäiseltä työryhmältäni, eli energiapoliittiselta työryhmältä en osannut odottaa mitään, ja jännitin sinne hakemista. Mietin, uskallanko hakea ja mitähän se työryhmätyöskentely tarkoittaa. Eräs kokeneempi keskustanuori kuitenkin tsemppasi ja kannusti hakemaan. Samoin yritän kannustaa teitä muitakin, etenkin jos et ole aiemmin ollut työryhmässä: anna mennä!
Niin ja mitä se työryhmätyöskentely nyt siis on? Yleensä alkuvuodesta liittokokoukseen asti kestävä ”kokousputki”, esimerkiksi nyt haussa olevan eduskuntavaaliohjelmatyöryhmän tapauksessa maalis-huhtikuusta syys-lokakuuhun asti. Riippuen työryhmästä kokoustetaan muutaman viikon välein, tai harvemminkin. Kokouksissa pohditaan ensin raameja ohjelmalle, ja siirrytään sitten raameista suurpiirteiseen sisältöön ja lopulta yksityiskohtiin ja pilkun paikkoihin tekstissä. Lopputulos on yleensä nähtävillä liittokokousasiakirjassa, kun liittokokous (toivottavasti) hyväksyy työryhmän tuloksen.
Työryhmissä saatetaan jakaa vastuuta, esimerkiksi minun porukkani taisi olla energiapoliittisessa työryhmässä vastuussa esimerkiksi kotimaisien energialähteiden kirjoittamisesta ohjelmapaperiin. Välillä kokouksiin voi osallistua myös alustajia, esimerkiksi asiaan kuuluvasta ministeriöstä joku meitä tietävämpi ihminen tulee kertomaan asioista, jotta työryhmä olisi viisaampi päättämään linjauksista.
Nuorisopolitikkaan mukaan lähtevä haluaa vaikuttaa, tutustua ihmisiin ja/tai oppia. Työryhmät ovat täten poliittinen toiminta syvennettynä versiona; kaikkea edellä mainittua on tarjolla, intensiivisesti. Työryhmiä tulee ja menee joka vuosi, joten jos ja kun joku niiden aiheista kiinnostaa, niin hae ehdottomasti mukaan! Esimerkiksi nyt voit hakea mukaan vaikuttamaan keskustanuorten eduskuntavaaliohjelman teemoihin ja teeseihin. Hae mukaan täältä!
Miina-Maija Simonen, Keskustanuorten liittohallituksen varajäsen
Kuva: Maria Pöllä