SDP, ette voi piilotella – Erottakaa Erkki Tuomioja

Kannanotto keskiviikko 13.04.2022

Keskustanuorten puheenjohtaja vaatii Erkki Tuomiojan eroa ulkoasianvaliokunnan varapuheenjohtajuudesta ja Pohjoismaiden neuvoston presidentin tehtävästä. Tuomioja käyttää hyväkseen omia luottamustehtäviään yrittäen hämmentää Suomen turvallisuuspoliittista keskustelua. 

Erkki Tuomioja (sd.) on kohauttanut viimeaikaisilla lausunnoillaan liian usein. Hänen puheensa julkisuudessa mahdollisista Suomen ja Ruotsin välisen puolustusliiton valmistelusta ovat vaikutusyritys muuttaa suomalaisen turvallisuuspoliittisen keskustelun suuntaa. 

“Tuomioja ei ole vanhentunut höperö tai salaisten asioiden löpertelijä. Hän on pitkäaikainen poliitikko, joka yrittää muuttaa keskustelusuuntaa omien merkittävien luottamustehtäviensä avulla. Puheet olisivat hyväksyttävämpiä, mikäli hän ei olisi ulkoasianvaliokunnan varapuheenjohtaja ja Pohjoismaiden neuvoston presidentti”, Keskustanuorten puheenjohtaja Aleksi Sandroos kritisoi. 

Keskustan puoluevaltuustoa seuratessa silmiinpistävää oli, että vanhakantaiset ajatukset lännen ja idän suhteesta sekä Suomen puolueettomuudesta on heitetty romukoppaan, ja keskustalaiset pelaavat kansallisen turvallisuuden puolesta samaan maaliin. Samaa ei voi sanoa sosiaalidemokraateista, jotka eivät ole ottaneet Tuomiojan sooloilevaan ja Suomen turvallisuutta vaarantavaan toimintaan kantaa. Tämän lisäksi Tuomioja on ansioitunut virkamatkoilla keräämiensä lentopisteiden käytön salaamisella. 

“Vaikka demareissa tuntuu olevan tapana piilottaa ongelmat, viimeistään nyt Tuomiojan tai SDP:n tulisi tehdä johtopäätökset tilanteesta. Sosialidemokraattien tulee näinä aikoina osoittaa tukevansa Suomen etua ajavaa politiikkaa, ei vanhentunutta neuvostoliittoretoriikkaa. Erkki Tuomiojan on erottava ulkoasianvaliokunnan varapuheenjohtajuudesta ja Pohjoismaiden neuvoston presidentin tehtävästä välittömästi”, Sandroos vaatii. 

Lisätietoja: 

Aleksi Sandroos 
Keskustanuorten puheenjohtaja 
+358 50 384 6820