Nuorkeskustan johto: LGBT+ oikeudet eivät voi olla keskustalle arvokysymys!

Kannanotot maanantai 27.06.2022

Keskustanuorten ja Keskustaopiskelijoiden johto on tyytymättömiä puolueensa edustajien edesottamuksiin disinformaation levittämisessä prideen liittyen sekä kehnosta keskustelun tasosta.

”Keskusta pyrkii ja pystyy monissa asioissa olemaan keskusteleva ja kuunteleva. Pride vaikuttaa olevan osalle puolueessamme punainen vaate – sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ja niiden kehittämisen tärkeyttä ei ymmärretä tai edes haluta ymmärtää. Etenkin puolueen sisäisessä keskustelussa olisi toivottavaa, etteivät vastakkaiset mielipiteet poissulje keskustelua”, sanoittaa Keskustaopiskelijoiden varapuheenjohtaja Olivia Löytänen. 

Keskustaopiskelijat ja Keskustanuoret korostavat, ettei vähemmistöjen oikeuksien tulisi olla keskustalle kysymys. Ihmisoikeus on jakamaton.

”Nuorkeskusta on alkiolainen muutosvoima niin yhteiskunnassa kuin keskustassakin. Meille vähemmistöjen oikeuksien puolustaminen on itsestään selvää – yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon  toteutuminen Suomessa ja maailmalla ovat molemmille järjestöille tärkeitä tavoitteita”, toteaa Keskustanuorten puheenjohtaja Aleksi Sandroos.

Sandroos ja Löytänen peräänkuuluttavat avointa keskustelukulttuuria ja toivovat vahvempaa oppia ja ymmärrystä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä – myös Arkadianmäelle. 

Lisätietoja:

Aleksi Sandroos
Keskustanuorten puheenjohtaja
+358 (0) 50 384 6820

Olivia Löytänen
Keskustaopiskelijoiden 1. varapuheenjohtaja