Onko valkoinen, keski-ikäinen, lihaa syövä ja autolla ajava heteromies syrjitty?

Kannanotot perjantai 23.09.2022

Keskustalaiseen retoriikkaan on rantautunut perussuomalainen identiteettipolitiikan muoto valkoisen heteromiehen syrjinnästä yhteiskunnassa. Pidän ilmiötä erikoisena, sillä se ei sovi keskustalaiseen, maltilliseen politiikkaan. Olen pettynyt ryhmäpuheenvuoron valintaan luoda populistipuolueen valheista totta välittämättä faktoista. 

Meillä miehillä on paljon etuoikeuksia, enkä voi väittää osan yhteiskunnasta haluavan niitä meiltä pois. Tällainen osa ihmisiä ei kuitenkaan ole yhteiskuntamme vallankahvassa.  Tämän lisäksi esimerkiksi Tekniikan akateemisten tutkimuksen mukaan etuoikeuksien purkaminen tuntuu miehistä syrjinnältä. Muiden saaminen samalle viivalle miesten kanssa herättää siis syrjinnän tunteen. Olen onnellinen, että suomalainen mies tuntee tunteita! 

Tunne ei valehtele, mutta ei silti ole aina faktaa. Kun yhä useamman ääni yhteiskunnassamme kuuluu, tulee myös meille valkoisille, lihaa syöville heteromiehille epämiellyttäviä mielipiteitä: kasvisruokailun eettisempi olemus, yksityisautoilun ilmastopäästöt tai miesten ylivalta yritysmaailmassa. Mielestäni kaikkien mielipiteille pitää yhteiskunnassa olla tilaa, eivätkä ne usein uhkaa minun mielipiteitäni. Elämme demokratiassa. 

On totta, että meidän keskustalaisten tehtävä huolehtia miesten koulutus- ja työmahdollisuuksista huomattavasti paremmin kuin tällä hetkellä, vaikka keski-ikäisten miesten asema yhteiskunnassa on hyvä. 

Nuorten miesten tulevaisuus näyttää huolestuttavalta. Yhä harvempi pääsee kouluttautumaan, moni syrjäytyy ja yhteiskunta tuntuu potkivan päähän. Heikommassa asemassa olevat nuoret miehet huomaavat poliitikkojen keskustelevan vähemmistöjen oikeuksista ja syntyy tunne – minusta ei välitetä. Tunne ei valehtele, ja tällä kertaa siinä on faktan hiven. 

Muutos nuorten miesten tilanteeseen on tullut, kun uudessa sukupolvessa nuoret naiset nousivat tasa-arvoiseen asemaan miesten kanssa. Kikkelillä ei enää pääsekään pidemmälle. On tärkeää, että Keskusta ottaa avainasemaan myös nuorten miesten huomioimisen yhteiskunnassa paremmin. Se vähentää naisvihaa, vähemmistövihaa ja kehittää yhteiskuntaamme tasa-arvoiseksi. 

Todellinen syrjittyjen joukko ei siis olekaan lihaa syövät keski-ikäiset autoilevat heteromiehet. Meidän tulee olla huolissamme syrjäytyvien nuorten miesten tulevaisuudesta. Toivoisin Keskustan kansanedustajien keskittyvän tähän todelliseen ongelmaan turhamaisen populismiretoriikan viljelemisen sijaan. 

Aleksi Sandroos
Keskustanuorten puheenjohtaja