Keskustanuoret jakaa korvapuusteja kansallisen korvapuustipäivän kunniaksi

Blogit tiistai 04.10.2022

Keskustanuoret juhlistaa 4.10. vietettävää kansallista korvapuustipäivää lähettämällä pullantuoksuisia tervehdyksiä kuluneelta vuodelta. Yhteiskunnallinen ja poliittinen toimintaympäristö ovat olleet äärimmäisen epävakaat jo pidemmän aikaa, mutta kuluneen vuoden tapahtumat ovat erityisesti vaikuttaneet yhteiskuntaamme radikaalisti.  

Kaiken tämän epävakauden keskellä haluammekin osallistua jakamalla hyvää muille virtuaalisten korvapuustien merkeissä!  

  • Me tarvitsemme johtajaa, joka tekee mahdottomasta mahdollisen! Keskustan puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Saarikko on ensimmäinen Keskustan puheenjohtaja, joka on kyennyt nostamaan koko keskustalaisen vaalijoukon galluppeja suurempaan vaalitulokseen. Arvostamme tehtyä työtä, ja näillä korvapuusteilla toivotamme makeaa kiriä myös tuleviin kevään eduskuntavaaleihin!  
  • Suomen ja koko Euroopan turvallisuuspoliittinen ympäristö muuttui kertaheitolla vuoden alussa. Hyökkäysota Ukrainaan ja Suomen jäsenhakemus NATOon on vaatinut vakaata ja selkeäsanaista ministeriä. Keskustanuoret haluaa muistaa puolustusministeri Kaikkosta tekemästään työstä niin palvelusta suorittavien aseman, kuin koko Suomen turvallisuuden kehittämisestä. Korvapuustien sijaan Keskustanuoret lähettää ministeri Kaikkoselle tusinan sotkun parhaimpia sokerikuorrutettuja munkkeja! 

  • Euroopan Unionin tasolla on tapahtunut paljon, ja Keskustanuoret haluaa kiittää europarlamentaarikkojamme Kataisen Elsiä ja Pekkarisen Mauria päämäärätietoisesta ja monipuolisesta edunvalvontatyöstä Suomen hyväksi muun muassa maa-, metsä-, koheesio-, liikenne- ja energiapoliittisissa kysymyksissä.  
  • Ministeri Honkosen aloitus Tiede- ja kulttuuriministerin roolissa on ollut räväkkä. Ensin opintolainahyvitys, ja perään rohkea keskustelunavaus ylioppilaskokeiden tarpeellisuudesta. 
  • Opiskelijoiden tulorajojen nostaminen on ollut pitkään yksi merkittävä nuorisopoliittinen teema. Tulorajoja nostettiin historiallisesti nykyisen maa- ja metsätalousministeri Kurvisen johdolla hänen toimiessaan tiede- ja kulttuuriministerinä vuonna 2021. Kiitos tulorajojen noston, voimme jakaa myös Kurviselle korvapuusteja tänä päivänä! 
  • Ei energiaa – ei pullaa! Kiitos elinkeinoministeri Lintilälle energiapoliittisten kysymysten parissa. Erityismaininta edistämäsi sähköpaketista suomalaisten kotitalouksien eduksi! 

  • Tämä maa tarvitsee lisää huumeiltoja! Siksi Keskustanuoret haluaa muistaa Helsingin Keskustaa korillisella korvapuusteja tulevia teemailtoja silmällä pitäen. Pulla teemaillassa, pitää puheensorinan vilkkaana. 
  • Yhteistyössä on voimaa! Keskustanuoret haluaa muistaa korvapuustein kaikkia niitä suomalaisia nuorisojärjestöjä, jotka osallistuivat keväällä 2022 yhteiskannanottoon liittyen pohjoismaista yhteistyötä koskevan Helsingin sopimuksen päivittämisvaateeseen.