Keskustanuorten puheenjohtajan Aleksi Sandroosin puhe liittokokoukselle

Uutiset lauantai 29.10.2022

Arvoisa puheenjohtaja, rakkaat aatesisaret ja veljet, 

Kahden liittokokouksen välissä on tapahtunut paljon. Me olemme päässeet koronarajoituksista keväällä, järjestäneet isoja tapahtumia, osallistuneet festareille, juhliin ja illanviettoihin. Elämä on palannut normaaliksi.  

Putin hyökkäsi Ukrainaan, se muutti koko Euroopan tilanteen. Terroristivaltio Venäjä ja terroristijohtaja Putin paljastivat pelikorttinsa. Ne eivät ole kauniita kortteja. 

Puoluekokous on keskustalaisten parasta aikaa, ja haluankin kiittää kaikkia Teitä, jotka tuitte keskustanuorten kantoja ja kampanjaa, ilman teitä keskustanuoret eivät ole mitään. Puoluekokouksessa keskustalaiset yhdessä esittivät huolensa puolueen aatteellisen keskustelun vähyydestä, ja heikosta kannatuksesta. 

Kannatustilanne tulee kohdata rehellisesti ja avoimesti: Keskustan tilanne on heikompi kuin koskaan. Parhaimmat väitteet kertovat keskustan heikon kannatuksen johtuvan minusta ja keskustanuorista – ajatella kuinka vaikutusvaltaisia olemmekaan! Tuhoamme keskustan sisältä käsin! Taitaa kuitenkin olla juuri toisinpäin. 

Keskustan heikko kannatus johtuu aatteettomuudesta, menneen maailman edunvalvonnasta ja linjattomuudesta. Puolueen tulisi ottaa mallia nuorisojärjestöstä. Linjata, aatetta ja tulevaisuudenratkaisuja. Ei torppaamista ja vallanhimoa ilman mitään suunnitelmaa. 

Keskustan puoluejohto on unohtanut puolueen aatteellisen uudistamisen. Valta ja hallitusvastuu kiinnostaa ilman selkeää suuntaa, kukaan ei ole aloittanut aatteellista keskustelua ja uudistamista, vaikka tätä vaadittiin puoluekokouksessa yli sukupolvien. 

Keskusta tarvitsee ylisukupolvista keskustelua aatteista ja arvoista välittömästi. Me osoittelemme toinen toistamme ja syytämme kannatusalhosta, milloin ketäkin. Se ei vie meitä eteenpäin. Keskustalaisten itsetunto on niin heikko, että se ei kestä nuorison kritiikkiä. Keskustalainen aatekeskustelu on kyllä säälittävää, nyt tarvitaan nuorilta löytyvää selkärankaa muillekin! 

Vain selkeä, linjakas ja rohkea keskusta voi pärjätä. Keskustan tarvitsee luoda ratkaisuja ja toivoa tulevasta. Tällaista puolueemme ei tällä hetkellä tee, vaan puoluejohto torppaa milloin minkäkin ilmastopaneelin tai vihreiden kannanoton ja idean. Ymmärtäähän sen, kun omia vaihtoehtoja ei ole. Arvoisat Keskustalaiset: Keksikää ja luokaa itse uutta, älkääkä itkekö joka puolella.  

Eduskuntavaalit 

Keskustanuoret, viiden kuukauden kuluttua käymme kamppailua eduskuntavaaleissa. Vaalien pääaiheet vaihtelevat aina energiasta inflaatioon ja koulutuksesta sikojen kastraatioon. Media pyrkii hallituspuolueita repivän viestinnän rinnalla myös repimään keskustaa sisältäpäin. Ei anneta sille sijaa. 

Nyt ei ole aikaa riidellä turhista poliittisista kysymyksistä, vaan keskityttävä aidosti suomalaisten pärjäämiseen.  Keskusta ei voi olla naurettava opposition heittopussi, joka uhkailee hallituksesta lähtemisellä. 

Nämä vaalit tulevat viemään resursseja. On tärkeää, ettemme unohda järjestöämme tuona aikana. Lähtekää ehdolle, menkää tukitiimeihin. Tuetaan toinen toistamme, vain yhteen hiileen pelaava joukkue voi onnistua. 

Keskustalla on täydet mahdollisuudet voittaa vaalit ja gallupit, jos uskomme itseemme. keskistytään yhtenäisyyteen ja yhteisiin asioihin, ei riidellä ulospäin. Keskustanuoret hyväksyvät oman oivallisen eduskuntavaaliohjelmansa tänä viikonloppuna, siitä iso kiitos työryhmälle ja heidän työlleen. Ohjelma on jykevä, positiivinen, aatteellinen ja selkeä. 

Keskustan kannattaa ottaa mallia meidän tekemisestä, vahvaa linjaa ja tulevaisuudenkuvaa. Luottoa omiin pelaajiin ja yhteen hiileen puhaltamista. Korostan vielä, lähtekää mukaan vaaleihin, se on ensi vuoden tärkein tarina.  

Järjestömme kehittäminen 

Keskustanuorten järjestöllinen kehitys etenee! Kun toukokuussa istuin kahdestaan pääsihteerin kanssa toimistolla mietin: “miten me selviämme tästä, jos työntekijöitä ei löydetä” Mutta kyllä tekijöitä tälle liitolle löytyy, olen heistä valtavan onnellinen, ja he luovat kanssamme parempaa järjestöä. 

Järjestössämme on selkeitä tulevaisuudenhaasteita, joita pitää taklata. Kuinka löydämme eri toimijoiden, osastojen ja piirien välille sellaista viestintää, jotta ymmärrämme toistamme ja pystymme tukemaan toisiamme. Tästä haluan kuulla tänäkin viikonloppuna evästyksiä.  

Piirien puheenjohtajat ovat luoneet kanssani apukirjan jäsenten hankintaa, joka on täällä kommentoitavana sisällöltään. Kiitän piirien puheenjohtajia avusta ja työstä kirjan eteen. Ensi vuodesta tulee toden totta uusien jäsenten hankinnan vuosi! 

Haluamme keskittyä uusien jäsenten hankkimiseen, ulkopuolelle avautumiseen ja siihen että keskustanuorissa on kiva olla. Tähän tarvitaan kaikille apua. Luodaan meistä positiivinen kuva, löydetään aktiiveja ja keskistytään positiiviseen. Tukea ja apua saa pyytämällä, kiitos Teille, jotka sitä olette pyytäneet! 

Muutama sana politiikasta… 

Energiapolitiikka 

Sähkön hinta puhuttaa!  

Sähkön hinta on kytketty markkinoihin, ja siihen mitä on saatavilla. Sähkön pörssihinta on normaaliolissa oiva tapa saada kuluttajille edullista sähköä. Sähkön edullisimmat tuottajat ovat vesivoima, ydinvoima ja tuulivoima. Kun markkinoilla ei ole näillä elementeillä riittävästi sähköä, tehdään sähköä esimerkiksi öljyllä ja maakaasulla, joka on kalliimpaa. Tämä määrittää pörssihinnan poikkeusaikana erittäin korkealle. 

Tämän vuoksi sähkönkulutusta on pidettävä minimissä. Minimoimalla energiapiikkejä, minimoidaan kalliiden tuotantotapojen sähköä, ja näin saadaan pidettyä sähkön hinta kuluttajille alempana. Tämän lisäksi energiaministerit ja meppimme tekevät lujasti työtä ratkaisujen eteen joiden avulla voidaan esimerkiksi siirtää halvemmalla tuotettavan sähkön isoja voittoja sähkön hinnan alentamiseen tai kompensaatioon. 

Paras tapa vaikuttaa edullisempiin sähkön hintoihin on käytön vähentäminen etenkin sähköpiikkien aikana. Tämän eteen suomalaiset ovat tehneet työtä, ja tätä pitää jatkaa. 

Olen huolissani energiaköyhyydestä, meidän tulee muistaa köyhän asia! Kriisit kriisien perään ovat ajaneet suomalaisen ahdinkoon. Inflaation ja energiakriisin myötä saamme todella olla huolissamme suomalaisista. Pelkään todella, että joudumme kohtaamaan merkittävää energiaköyhyyttä. Energiaköyhyys tarkoittaa, että kotitaloudessa kohtuuttoman suuri osa saaduista tuloista joudutaan käyttämään energiaan.  

Pahimmillaan energiaköyhyys johtaa tilanteeseen, jossa energialaskuja ei pystytä kattamaan täysmääräisesti, tai sitten joudutaan luopumaan esimerkiksi jostain muusta elämän peruselementistä, kuten hyvästä ruoasta. 

Energiaköyhyys on liitännäinen myös muunlaiseen köyhyyteen, esimerkiksi kohonneiden polttoainehintojen myötä yksilöllä ei ole välttämättä varaa käydä töissä. Suomi, hyvinvointiyhteiskunta, on tilassa, jossa ihminen ei voi asua maalla ja käydä töissä, sillä elämiseen liittyvät kulut tekevät yrittämisestä kannattamatonta. Siihen on puututtava! 

Vihreä siirtymä 

Vihreää siirtymää demonisoidaan ja vääristellään. On täysin turhaa demonisoida vihreää siirtymää syyllisenä energiakriisiin, sillä tiedämme energiakriisissä ja nousseessa sähkön hinnassa olevan pohjimmiltaan kyse juuri liiallisesta riippuvuudesta fossiilisia polttoaineita kohtaan tämä on sitonut Eurooppaa ja esimerkiksi Saksaa Venäjään.  

Populistien huutama valheellinen kritiikki vihreää siirtymää kohtaan on pelaamista suoraan Kremlin pelikirjan mukaan. Minä sanon teille! Vihreää siirtymää on jatkettava. Se irrottaa meidät sidoksista Venäjään ja muualta tulevaan fossiiliseen energiaan. 

Ulko- ja Turvallisuuspolitiikka 

Keskustanuori, nato tulee, olemmeko valmiita? Suomen liittyminen natoon tulee tapahtumaan, ja aikataulu tälle saattaa olla hyvinkin nopea. Suomi ei ole enää neutraali, josko se sitä on edes ollut Euroopan unioniin liittymisen jälkeen.  Nato ei ole haarniska, joka ratkaisee Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan, vaikka osa tuntuu niin ajattelevan. 

Suomen on jatkossakin huolehdittava kansallisesta turvallisuudestaan, me olemme itsenäinen valtio, joka huolehtii oman maansa puolustamisesta. Meillä on kumppaneita, joiden kanssa jaamme samanlaisen arvomaailman. Suomen tulee pitää kiinni omasta arvomaailmastaan ja yhteiskuntakäsityksestään. 

Suomen tulee pitää huolta ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta jatkossakin huolimatta nato-jäsenyydestä. Unkarin demokratiaongelmat ja Turkin ihmisoikeusrikkomukset eivät voi jäädä unholaan, vaikka toimimme kumppaneina. Hyvä ystävä auttaa toinen toistaan ongelmissa. 

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa keskustanuorten on jatkossakin pidettävä huolta kansalaisyhteiskunnasta ja demokratiasta! Demokratian tila monissa maissa, esimerkiksi Yhdysvalloissa on heikkenemässä. Demokratia ja kansanvalta on paras yhteiskuntasopimus. Se on myös rauhan tae, sillä demokraattiset valtiot eivät tuppaa sotimaan keskenään. 

Metsäpolitiikka  

Viimeisen kuukauden aikana on Suomessa käyty vilkasta metsäkeskustelua. Euroopan parlamentin käsittelyssä on ollut luonnon ennallistamista koskeva asetus, joka tulisi vaikuttamaan myös Suomen metsiin. 

Euroopan unionilla ei ole toimivaltaa Suomen metsiin, mutta Suomen metsien käyttöä säädellään useilla eri direktiiveillä, strategioilla ja sopimuksilla, minkä vuoksi EU on päässyt määrittelemään metsiemme käyttöä. Metsiä käsitellään esimerkiksi ympäristö-, maatalous-, ilmasto- ja energia-asioissa.  

Suurin huoleni on, että ennallistamiskeskustelun myötä ajaudutaan samaan virheeseen mitä pari kymmentä vuotta sitten, jolloin EU käynnisti Natura 2000-ohjelman. Sen tarkoituksena oli lisätä luonnon monimuotoisuutta sekä laajentaa suojelua, mutta väärinkäsitysten myötä yksityiset metsänomistajat hakkasivat metsänsä maan tasalle. Ennallistamiskeskustelussa pääministerillä tulee olemaan merkittävä rooli välikysymykseen vastatessa. Väärinkäsitykset on saatava minimiin ja Suomelle on saatava tilanteemme ymmärtävä, selkeä yhteinen linja.  

Pääministeri Marin, vetoan teihin. On aikanne johtaa Suomen hallitusta mandaatilla, joka teille on annettu. Tässä tilanteessa hallitus tarvitsee johtamista ja selkeyttä, ei vastuunpakoilua. Kohtaa vaikeat kysymykset, äläkä piiloudu varjoviisikon ja ministeri Kiurun taakse. Suomi tarvitsee isänmaata puolustavaa johtajaa. 

Suomelle metsät edustavat montaa asiaa. Euroopan ja Suomen metsäpolitiikassa on huomioitava energiapolitiikasta tuttu kolmoishaaste: Ilmasto ja ympäristö, Hinta- ja kilpailukyky sekä turvallisuus ja huoltovarmuus. Nämä kolme kulmaa kulkevat käsi kädessä ja ovat tänä aikana tärkeimpiä kuin pitkään aikaan.  

Ympäristö, kilpailukyky ja turvallisuus. Näihin nojaa keskustanuorten metsäpolitiikka. Kaikki tasapainoisesti harkinnassa.  

Keskustanuoret tulee ajamaan metsäpolitiikan säilymistä kansallisessa päätäntävallassa. Tulemme vaikuttamaan pian käynnistyviin trilogeihin niin, että saamme mahdollisimman hyvän linjan Suomen metsien kannalta. Tähän meillä on hyvä väylä, sillä ennallistamisasetuksen Renew Europe -ryhmän maatalousvaliokunnan neuvottelijana toimii meidän oma MEP Elsi Katainen.  

EU 

Euroopan Unioni ei ole liittovaltio, vaan siihen kuuluu itsenäisiä valtioita. Näin tulee olla jatkossakin, vaikka kannatamme eurooppalaisen yhteistyön tiivistämistä. EU:n tulevaisuuden haasteena on vastata jäsenvaltioiden kriittiseen ongelmaan suhteessa Kiinaan ja muihin suurvaltoihin.  

Kiinariippuvuus näkyy jokapäiväisessä elämässämme, ja Kiina toteuttaa riippuvuuden lisäämistä päivittäin. Tähän Euroopan on vastattava yhdessä, sillä Kiinan ihmisoikeusrikkomuksia ja itsenäisen valtion, Taiwanin, uhkailua ei voida hyväksyä. Riippuvuuden tasoa pitää suunnitelmallisesti ja määrätietoisesti vähentää. 

Valitettavasti vastikään Kiinan kommunistinen puolue on osoittanut olevansa Xi Jinpingin poliittisella linjalla, siihen kuuluu kommunismin vahvistaminen ja ulottaminen yhä syvemmin niin talouteen kuin muihin valtoihin. Suunta on siis selvä, ja siihen on vastattava. Vain yhdessä olemme vahvempia. Kotimainen ja eurooppalainen tuotanto on tulevaisuutta, jota kohti keskustanuoret menevät. 

Maatalouskriisi 

Suomi tarvitsee ruokaturvaa. Omavaraisuus on ollut meidän keskustalaisten vastuulla aina aikaisemmin, ja myös tulevaisuudessa. Suomi ja Eurooppa tarvitsee omavaraisuutta enemmän kuin koskaan. Miksi päättäjät sulkevat silmänsä ruokaturvan heikkoudesta tässä kriittisessä tilanteessa? 

Alkutuottajan tilanne on hankalampi kuin moneen kymmeneen vuoteen. Energian hinnat nousevat järjettömällä vauhdilla. Inflaatio nostaa kaikkien tarvikkeiden hintaa, öljyn hinta nousee. Eikä se johdu veroista vaan hyökkäyssodasta. 

Suomen on kansallistettava lannoitteiden myynti, mikäli haluamme varmistaa ympäristöystävälliset ja edulliset lannoitteet tulevaisuudessa. Nykyiset lannoitehinnat ovat järjettömät. Mielestäni tuottajat ansaitsevat vielä enemmän lisätukea valtiolta, mikäli haluamme turvata ensi vuoden ruoantuotannon. 

Myös kaupanalan on herättävä kansallisen turvallisuuden edessä. Kaupanala ei voi jatkaa riistoryöstämistä polkemalla tuottajahintoja alas, sillä kohta Suomessa ei ole yhden yhtä alkutuottajaa. Mikäli näin ei tapahdu, kaupan johtoasema neuvotteluissa on poistettava duopolin purkamisella. 

Perustulo 

Halaisin puhua teille myös perustulosta ja siitä, että pidetään kiinni sovitusta. Perustulo oli Keskustassa yhdessä päätetty linja, jonka puoluejohto haluaa diktaattorimaisesti torpata. Puoluekokouksessa taas kerran rajoitettiin puheenvuoroja valiokunnassa, juntattiin läpi puoluejohdon mielipiteitä ja alennettii nuoria perustulokeskustelussa.  

Taistelu perustulosta, sosiaaliturvamallista ilman turhaa byrokratiaa eli vastikkeellisuutta jatkuu puoluevaltuustossa. Me olemme tämän puolueen selkäranka ja tulevaisuus. Perustulo on paras ja oikeudenmukaisin malli tulevaisuuden sosiaaliturvamalliksi, joka kannustaa tekemään töitä, yrittämään ja luomaan rohkeasti yrittäjiä ja auttaa erilaisissa tilanteissa reilusti meistä jokaista. 

Palatakseni vielä vaaleihin.. 

Ensi kevään eduskuntavaaleihin on kuljettava ylpeän varmana – keskustalaiselle aatteelle on nyt tilausta, ja mehän toimitetaan! Keskustanuoret ovat osoittaneet olevansa kiinnostava nuorisojärjestö – Nuoret ehdokkaamme edustavat tässä laskevan auringon nousevia tähtiä! 

Minä luotan teihin, ja toivon todella, että saamme vielä lisää Keskustanuoria ehdokkaiksi eduskuntaan – nuoria tarvitaan. Tällä hetkellä ensi kevään eduskuntavaaleissa Keskustanuoria ehdokkaita on vasta kymmenen, kun viime vaaleissa nuoria ehdokkaita oli 27. Vaikka osassa piireistä ehdokasasettelu on vielä kesken, on tulevana keväänä meillä huomattavasti vähemmän nuoria ehdolla.  

Jokainen ehdolle asettunut on rohkea ja kunnioitan sitä. Haluankin kiittää kaikkia jo ehdolle asettuneita. Te olette tämän kansanliikkeen eturintamassa kulkevia sotureita. Toimitte omilla kasvoillanne ja altistatte itsenne monenlaiselle keskustelulle. Vaatii rohkeutta seistä tämän kansanliikkeen edessä, tällaisena aikana.  

Eturintamassa kulkevat soturit tarvitsevat rinnalleen lisää sotureita, joiden rooli on vähintäänkin yhtä tärkeä. Hyvät Keskustanuoret – Ensi keväänä teillä jokaisella on merkitystä kampanjoidessamme Keskustan puolesta. Osallistukaa rohkeasti nuorten keskustalaisten kampanjoihin. Menestys syntyy yhteen hiileen puhaltamisesta, ja sitä hiiltä on puhallettava paljon, jos haluamme päästä tästä kannatusalhosta esimerkiksi edes 14% tasolle. Työtä on tehtävä yhdessä. Ja sitä työtä tehdään nuorien ehdokkaiden eteen. Työtä oman maakunnan eteen. Työtä Keskustanuorten eteen. Ja työtä koko Keskustan eteen. 

Tänä viikonloppuna odotan evästyksiänne, poliittista linjausta ja kohtaamista! Te päätätte, me toteutamme, olen siitä iloinen. Käyttäkää valtaa, jota teille on annettu. 

Tervetuloa liittokokoukseen!