Puheenjohtaja Aleksi Sandroosin puhe alla:
Rakkaat aateystävät.
Keskustan toinen peräkkäinen vaalitappio on vakava ja surullinen hetki meille kaikille.
Vaalitappio sattuu, mutta se ei tarkoita, että meidän pitäisi lannistua. On aika poistua kuplastamme ja tarkastella tappion syitä avoimesti.
Olemme kadottaneet oman ytimemme. Sen, mikä meitä yhdistää ja erottaa muista puolueista. Sen, mitä keskusta yhtenä isona kansanliikkeenä edustaa. Keskusta on sisäänpäin kääntynyt kahvikerho.
Olemme liian kauan edustaneet asioita, joita emme aidosti edusta. Keskustan vaalitappion syyksi on 4 vuotta sitten pedattu liian oikeistolaista hallitusta ja nyt liian vasemmistolaista hallitusta. Tämä kertoo karua kuvaa siitä, että Keskustalla ei ole enää omaa identiteettiä, se on kadonnut 2010-luvulla.
Olemme liian varovaisia ja tarvitsemme rohkeutta. Keskustan itsetunto on kadoksissa, ja se meidän on korjattava. Ajatelkaa, jos keskustalaiset olisivat vastanneet opposition huutoon puolustamalla hallituksen ja puolueen saavutuksia? Ajatelkaa, jos keskustalaiset joskus puolustaisivat omiaan?
Nyt on aika ottaa opiksi ja jatkaa eteenpäin. Meidän on kuunneltava Keskustaan luottavia, keskustaa harkitsevia ja keskustan jättäneitä. Tämän avulle luotava tulevaisuudensuuntaa.
Keskustan on aika palata juurilleen ja selvittää, miksi me olemme olemassa. Meidän on keskityttävä siihen, mikä on meille tärkeää, ja tehtävä politiikkaa intohimolla ja rohkeudella. Vaalitappio ei määrittele meitä. Se antaa meille mahdollisuuden oppia, kasvaa ja tulla paremmaksi. Meillä on potentiaalia ja kykyä menestyä. Tärkeintä on pysyä yhdessä ja uskoa siihen, että voimme tehdä muutoksen.
Jokaisessa tappiosta on voitonsiemen. Tappiossa on muutoksen mahdollisuus Minä uskon, että Keskustalla on kaikki tarvittavat edellytykset muutokseen. Meidän on vain oltava rohkeita ja määrätietoisia Keskustan aatteellisessa uudistamisessa.
Keskustan tulee voittaa takaisin ydinkannatusalueensa ja luotava tätä kautta uudelleen yleispuolueen asema. Tällä hetkellä keskusta ei ole yleispuolue. Se on edelleenkin menneen maailman edunvalvoja. Maailma muuttuu ympärillä, keskusta jämähti paikalleen.
Meidän on tehtävä rohkeita päätöksiä ympäristön puolesta. Meidän on oltava rohkeita taistelussa eriarvoisuutta vastaan ja varmistettava, että jokaisella suomalaisella on mahdollisuus menestyä. Meidän on huolehdittava alueiden yhdenvertaisuudesta sekä suomalaisen ruoan ja tuotannon mahdollisuuksista.
Seuraava vuosi on keskustalaisille haastavia aikoja. Vaikeina aikoina tarvitaan rohkeutta ja määrätietoisuutta. Meidän on luotava ratkaisuja esitettyihin ongelmiin, keskusta on ratkaisupuolue.
Rakkaat ystävät,
Olen huolissani äärioikeistolaisuuden lisääntymisestä Suomalaisessa yhteiskunnassa. Etenkin minua huolettaa, että perussuomalainen retoriikka on antanut äärioikeistolaisuudelle sijaa suomalaisessa politiikassa.
Sydämmeni kysyy: Onko äärioikeistolaisuudesta tullut kabinettikypsää, vai löytääkö perussuomalaiset sisältään politiikassa muutakin kuin maahanmuuttokriittisyyttä ja nationalistisuutta? Tullaanko tulevaisuudessa puuttumaan yksittäisten poliitikkojen ja ryhmittymien äärioikeistolaisiin ulostuloihin?
Nuorkeskustalainen politiikka perustuu mahdollisuuksien luomiseen: Luodaan ihmisille mahdollisuuksia toteuttaa itseään yhteiskunnassa. Elää ja yrittää missä tahansa, olitpa minkä näköinen, oloinen tai värinen tahansa. Ihminen on aina ihminen
Nuorkeskustalainen politiikka perustuu myös kansanvaltaan ja vapaaseen mediaan.
Haluamme lisätä ihmisten mahdollisuuksia vaikuttaa omaan ja yhteiskunnan tulevaisuuteen. Haluamme mahdollistaa vapaan median, joka toimii vallan vahtikoirana. Mediaa saa arvostella, mutta sitä ei tule rajoittaa.
Yleisradio, meidän kansallinen median huoltovarmuusyksikkömme. Saa osakseen valtavaa kritiikkiä, josta osa on myös oikeutettua. Yleisradiolla on kuitenkin valtava merkitys muuttuvassa ja epävakaassa yhteiskunnassamme. Uutistoiminta tuntuu keskittyvän isoille yhtiöille, ja tämä tulee haastamaan mediakenttämme toimintaa. Katsokaa mitä on tapahtunut Unkarissa, jossa diktaattori Orbanin henkilökohtainen nukkemediajärjestelmä syöksee maata kohti demokratian tuhoa
Maassamme muodostettavan taantumuksellisen oikeistohallituksen puolueiden edustajat ovat vaaleissa ja sen jälkeen lausunnoillaan leikitelleen yleisradion journalistiseen linjaan kajoamisella. Monet heistä pyrkivät vaikuttamaan rahoituksen rajoittamisella Yleisradion toimintaan.
Valtioneuvosto ei ole yleisradion johtaja. Taantumuksellinen oikeistohallitus leikittelee median vapaudella vaarallista leikkiä. Suomen tulee olla jatkossakin vapaa kansanvaltainen demokratia, jossa on vapaata mediaa. Tässä myös itse Yleisradiolla on itse tehtävää, kaikki kansalaiset eivät koe Yleä neutraaliksi.
Miltä Keskustalainen politiikka voisi näyttää 2020-luvulla?
Haluan lainata kahta keskustalaista ajattelijaa:
”Maalaisliitto on ollut ja tulee olemaan se valtiollinen voimakeskus, joka maassamme edustaa keskustaa ja vapaamielisyyttä. Puolueemme piirissä on kyllä vaistomaisesti haluttu välttää liberaali- tai vapaamielisyysnimityksen käyttämistä, sillä noiden tunnusten alla on esiintynyt eri maissa vuosikymmenien mittaan paljon haihattelua, joka ei sovi vakaan maalaisväestömme perusluonteeseen. Mutta paikkansa pitää se, että maalaisliitto on oikeiston ja vasemmiston välisen taistelun aiheuttamia vastakohtaisuuksia sovittava voimatekijä, joka pyrkii turvaamaan tasasuhtaisen kehityksen sekä maan valtiollisessa, että taloudellisessa elämässä. Tällainen tehtävä vastaa Suomen maaseutuväestön rauhallista, kaikessa toiminnassa äärimmäisyysmielipiteitä ja – ilmiöitä karttavaa peruskäsitystä.”
Urho Kaleva Kekkonen 1952
”Meidän sosiaalinen tehtävämme on rakentaa sellainen yhteiskunta, jossa ei kenenkään tarvitse pelätä elämän puolesta eikä yhteiskunnallisen asemansa puolesta, jossa jokainen voi kehittää itseään rauhassa ja vapaudessa ja saada osakseen kunnioitusta ja ymmärtämystä.”
Santeri Alkio 1908
Keskustalainen Suomi on jatkossakin maa, jossa saa elää ja yrittää joka puolella Suomea. Koko Suomesta ja sen turvallisuudesta sekä huoltovarmuudesta huolehditaan Ihmiset saavat mahdollisuuksia sivistää itseään, ja keskustelu Suomessa on sivistynyttä, mutta räväkkää.
Ihmisestä pidetään huolta, kun hän epäonnistuu. Jokainen on tasa-arvoinen ihminen: Hetero ja homo, uskovainen ja ateisti, valkoinen ja musta.
Uskomme ihmiseen ja yhteiskuntaan, joka kehittyy ja tulee paremmaksi. Jokainen suomessa oleva on yksilöllinen, kaunis ja suomalainen ihminen, jonka puolesta luomme parempaa politiikkaa.