Kuuleeko hallitus, miten hallitusohjelmaa toteutetaan?

Kannanotot perjantai 25.08.2023

Keskustanuoret ihmettelee, missä nykyisen hallituksen poliittinen johtajuus on. Pääministeri Orpo ei ole tuonut julkisuuteen, miten hän johtaa hallitusohjelman toteuttamista. Valtiovarainministeriö antaa pian budjettiesityksensä, joka kielii jo nyt kylmää kyytiä heikommassa asemassa oleville.

Nykyisen hallituksen hallitustaival on ollut kivinen jo neuvotteluista lähtien. Historiallisen pitkät neuvottelut ja äärimmäisen pikkutarkka hallitusohjelma kielii epäluottamuksesta. 

Hallitusohjelma on ongelmallinen. Se pitää sisällään valtavan määrän poliittisia tavoitteita, lainsäädäntömuutoksia ja hankkeita. Kirjauksia on niin paljon, ettei taitavinkaan virkakunta niitä ehdi toteuttaa. Myöskään hallitusohjelman tavoitteet eivät kohtaa eurojen kanssa. Rahaa ei ole. Uusi hallitusohjelma vaati priorisointia ja priorisointia. Kirjauksia ja lukuja tarkastelemalla hallitus aikoo kurittaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevan pienen ihmisen arkea alueet unohtaen. Tällaista osviittaa antaa myös valtiovarainministeri Purran tiedonanto ministeriön valmistelevasta budjetista.

Politiikan syksy on käynnissä, mutta poliittista johtajuutta emme ole juuri nähneet. Näyttää siltä, että pääministeri Orpon suunnitelmana on verhoutua valtiovarainministeri Purran taakse, ja jättää hänelle budjetin esittelyn myötä neljän vuoden likaisen työn leima. Vaikka Purran tiedonanto antaa erittäin hyvän suunnan sille, millaista arvopohjaa hallitus oikeasti edustaa, on kokonaisuudessaan neljän vuoden taloussuunnitelman neuvottelut vasta edessä, ja siten myös tieto hallitusohjelman toteuttamisesta hämärän peitossa.

Keskustanuoret ihmettelee, missä pääministeri Orpo lymyää. Milloin saamme tietää, miten hallitusohjelmaa aiotaan toteuttaa?