Stressiä, ärtymystä, ahdistusta ja pelkoa. Nämä tunteet ovat arkipäivää työuupumuksesta kärsivälle ja heitä on työelämässä valtavasti. Jopa 25% suomalaisista kärsii työuupumuksesta.
Työuupumuksessa ja sen tunnistamisessa on valtavasti haasteita, eikä sen diagnosoiminen ole aina helppoa. Työuupumus tulkitaan usein joksikin muuksi mielenterveyden häiriöksi – vahingossa tai jopa tarkoituksenmukaisesti, sillä työuupumus ei oikeuta työntekijää sairauspäivärahaan. Tämän vuoksi moni joutuu ottamaan sairauslomansa palkattomana, tai kärsimään uupumuksesta mikäli taloudellinen tilanne ei sitä salli.
Työuupumuksen riskit vaanivat nuorta ikäluokkaa todennäköisesti enemmän kuin ketään muita aiemmin. Koronan vaikutukset opiskeluun ja osaamisen hankintaan, säästöistä johtuva heikko perehdytys ja potentiaalisesti jo pohjalla kytevä yksinäisyyden tunne tai mielenterveysongelmat voivat olla riski monenlaisessa työssä.
Sukupolveamme väitetään pullamössöksi, mutta olisiko yhteiskunnalla sittenkin muutoksen paikka työkulttuurin suhteen? Työn muodot ovat muuttuneet merkittävästi, ja vanhemmalla sukupolvella voi olla edelleen haasteita hahmottaa nyky-yhteiskunnan aiheuttamia paineita työ- ja muuhun elämään esimerkiksi sosiaalisesta mediasta johtuen. Suorituskeskeinen työkulttuuri, ja menestymisen ihannointi voi aiheuttaa harmia sekä sen seuraajille, että itse suorittajalle.
Ikäluokkien pienentyessä meillä ei ole varaa menettää yhtäkään nuorta työuupumukselle, ja sen estämiseksi tarvitaan toimia monelta eri taholta. Työpaikkojen tekemille muutokselle on varmasti tarvetta, mutta myös politiikassa pitäisi siis tehdä nyt kauaskantoisia ratkaisuja sen eteen, että työelämä olisi lempeämpää ja vähemmän suorituskeskeistä. Jokaiselle on annettava mahdollisuus palautua myös työuupumuksesta, kuten mistä tahansa uupumukseen liittyvästä sairaudesta. Ilman yhdessä tehtyjä muutoksia vastassa voi olla nykyistäkin pahempi työvoimapula ja yhteiskunnallinen kriisi.
