Keskustanuoret ovat vaikeuksissa. Jäsenmäärä laskee ja samalla liitto on alkanut jakautua entistä vahvemmin kahteen kastiin: on niitä piirejä, joissa tilanne on hyvä, ja on niitä piirejä, joissa tilanne on katastrofaalinen. Tämä kehityskulku tulee saada kääntymään.
Eräänlaisena kannustimena liittohallitus kaksinkertaisti jäsenmäärän merkityksen piiriavustukseen. Toimenpiteen vaikutuksesta voi olla monta mieltä, sillä jäsenhankinta on käytännössä jätetty piirien vastuulle, eikä liitolta juurikaan ole saanut konkreettista tukea. Jäsenmääriltään pienissä mutta aktiivisissa piireissä on ollut enemmänkin lannistavaa, että omasta aktiivisuudesta huolimatta piiriavustus on entisestään pienentynyt ja suuret piirit ovat saaneet ”ilmaista” rahaa. Onko oikeudenmukaista, että yksi piiri pystyy tarjoamaan ilmaisen osallistumisen valtakunnalliseen tapahtumaan jäsenistölleen samalla, kun toisella on hädin tuskin varaa toiminnanjohtajaan?
Jäsenmääriltään suuret piirit ovat jo ennestään paremmassa asemassa: ne saavat suuremmat tulot jäsenmaksuista ja niillä on enemmän voimavaroja jäsenistön työpanoksen muodossa. Sitä vastoin pienemmissä piireissä vähäiset aktiivit ovat jaksamisensa äärirajoilla ja tarpeeksi stressaantuneena saattavat poistua järjestöstä kokonaan. Kahtiajaon syvenemisen estämiseksi tulisi jäsenmäärän osuutta piiriavustuksessa tarkastella uudelleen.
Liittotoimisto on ilmaissut tavoitteen vähentää piirien määrää*, mikä on jyrkästi vastoin keskustalaista periaatetta desentralisaatiosta. Keskustanuorten historia on osoittanut, että yhdistysten vähentämisestä on vääjäämättä seurannut jäsenten väheneminen, ja piirien yhdistäminen vain kiihdyttäisi liiton rappiota. On tärkeää, että toiminta on mahdollisimman lähellä jokaista. Keskustanuorten liiton tuleekin löytää konkreettisia keinoja vaikeuksissa olevien piirien kehittämiseksi ja olla aktiivisesti piiritoimijoiden tukena. Vain yhteistyöllä saamme nostettua Keskustanuoret uuteen kukoistukseen.
*Julkaisijan huomautus: Liittotoimisto ei ole ilmaissut minkäänlaista tavoitetta piirien määrän vähentämisestä.