Nuorisojärjestöjen puheenjohtajat: Suomen on kannettava vastuunsa, jotta Gazassa voidaan vielä viettää ystävänpäivää

Kannanotot keskiviikko 14.02.2024

Demarinuoret, Keskustanuoret ja RKP-nuoret vaativat Suomen valtiojohdon aktivoitumista, kansainvälisen yhteisön vahvaa väliintuloa ja pysyvää tulitaukoa Gazaan. Puheenjohtajat huomauttavat, että toteutuessaan Operaatio Rafahissa kehkeytyisi yhdeksi ihmiskunnan synkimmistä hetkistä.

Gazassa on ollut viimeisten kuukausien ajan käynnissä valtava reealiaikainen tragedia. Espoota maapinta-alaltaan vastaava alue on ollut valtavan moukaroinnin kohteena ja uhriluku on noussut arvioiden (YLE, 22.1.) mukaan jo yli 20 000:een, josta 9600 on lapsia ja nuoria. Nyt Israelin maavoimat suunnittelevat maaoperaatiota Rafahiin, jossa arviolta 1,5 miljoonaa siviiliä on jumissa.  

“Sota käynnistyi sarjalla Hamasin terrori-iskuja Israeliin. On totta, että itsenäisellä valtiolla on oikeus puolustaa suvereniteettiaan, mutta Israelin voimankäyttö on ylittänyt itsepuolustuksen rajat jo kauan sitten. Lopputulos on ollut täysi teurastus.” toteaa Keskustanuorten puheenjohtaja Jere Tapio.

“Kansainvälisen yhteisön on välttämätöntä astua väliin ja vaatia alueelle pysyvää tulitaukoa. Kansainvälisen yhteisön on pysäytettävä Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ja kyettävä luomaan konkreettinen näkymä kahden valtion mallista. Lisäksi kansainvälisen yhteisön on seurattava, että Hamasin kyky vaikuttaa alueeseen saadaan poistettua.”  vaatii RKP-nuorten puheenjohtaja Julia Ståhle.

“On hyvä, että sekä EU että Yhdysvallat ovat ottaneet kantaa kahden valtion mallin puolesta. Kivistä rauhanprosessia ei kuitenkaan taiteta sanoin vaan teoin. Nyt kyse on siitä, että puheet johtavat myös poliittisen tahdon toteutumiseen. Länsimaiden on toimittava uskottavasti – kyse on paitsi viimeisestä mahdollisuudesta pelastaa valtava määrä ihmishenkiä, kuin myös koko kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän uskottavuudesta.” vetoaa Demarinuorten puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka

Puheenjohtajat ilmaisevat myös turhautumisensa kotimaan poliittiseen keskusteluun, jossa on ollut tärkeämpää luoda sisäistä asemointia ja eroja, kuin avata silmänsä Gazan tragedialle. Puheenjohtajat peräänkuuluttavat Suomen ulkopoliittisen johdon vastuun perään.

“Ulkopoliittisen johtajuuden puute on antanut Suomessa tilaa keskustelun polarisoitumiselle. Keskinäinen ja yksinkertaistettu kiistely kotimaassa ei tule edesauttamaan Gazan tilannetta mitenkään. Ihmettelemmekin hyvin vahvasti Orpon-Purran hallituksen näkymättömyyttä. Vielä on kuitenkin aikaa astua esiin ja korjata tilanne.” puheenjohtajat toteavat.

Muistutamme Suomen hallitusta: Gazasta on tänään ystävänpäivän tunnelma kaukana.

Lisätietoja:

Jere Tapio
Puheenjohtaja, Keskustanuoret
040 760 9463

Emilia Kangaskolkka
Puheenjohtaja, Demarinuoret
045 114 9034

Julia Ståhle
Puheenjohtaja, RKP-nuoret
044 283 1617