Nuorten äänen on aika kuulua – stop nuorisovihamieliselle politiikalle!

Kannanotot torstai 25.04.2024

Lukiolaiset ympäri Suomen marssivat tänään ulos mielenosoituksena hallituksen toisen asteen koulutukseen kohdistamiin leikkauksiin. Keskustanuoret osoittavat tukensa nuorisoaktiiveille ja kannustavat nuoria ympäri Suomen astumaan esiin. Nuorisovihamielisen politiikan on aika loppua, mutta muutos lähtee nuorten kautta.

Petteri Orpon hallitus lähti kauteensa otsikoimalla hallitusohjelmansa muotoon “Vahva ja välittävä Suomi”. Suunta on ollut kuitenkin täysin päinvastainen. Asumistukeen kohdistettiin ensiksi mittava leikkaus, jonka jälkeen opiskeleva nuoriso heivattiin ulos järjestelmästä. Puheet koulutuksen erityissuojeluksestakin unohdettiin, kun ammatillisiin oppilaitoksiin kohdistettiin mittavia leikkauksia. Maksuton toinen aste ehti hädin tuskin näkemään päivänvaloa, kunnes sekin kumottiin rajaamalla 18-vuotiaiden opiskelijoiden mahdollisuutta maksuttomiin oppimateriaaleihin, ylioppilastutkintoon ja matkatukeen. Tämän lisäksi opintolainan määriä on kasvatettu syventäen opiskelijan velkataakkaa entisestään – eikä opintolainasta saatava hyvitys edes seuraa korotuksia.

“Pehmeitä puheita seurasi kylmääkin kylmempi suihku. Tämä kertoo kaiken hallituksen arvostuksesta nuoria kohtaan. On järkyttävän lyhytnäköistä politiikkaa syventää koulupudokkuutta ja ajaa nuoremme yhä syvempiin ongelmiin jaksamisen parissa tilanteessa, jossa osaavasta työvoimasta ja hyvinvointivaltiomme vastuunkantajista on huutava pula”, puhahtaa Keskustanuorten puheenjohtaja Jere Tapio.

Keskustanuoret tunnistavat, ettei hallituksella ole käsissään helppo tehtävä. Samalla on kuitenkin huomioitava, miten epätasapainoisesti vastuu sopeutuksista jakautuu eri väestöryhmien kesken. Samalla, kun korkeakouluopiskelijan lompakkoon muodostuu vain asumistukeen kohdistuvista muutoksista jopa 2300 euron lovi, selviää 14 000 euroa kuukaudessa tienaava vain noin 300 eurolla, ottamatta huomioon monia hallituksen kyseiselle ryhmälle tekemiä kädenojennuksia. Myös eläkeläisten kohdalla puhutaan vastaavista vertailusummista korkeampien eläkkeiden kohdalla. Kuten Helsingin Sanomat asian ilmaisi, näyttää siltä, että opiskelijoista ja nuorisosta on tullut yhteiskunnallinen ryhmä, jota ei pelätä ja jonka yli voidaan kävellä.

“Kokoomus ja Perussuomalaiset pettivät Suomalaisen nuorison kaikilla mittareilla. Tämä on seurausta kylmästä vaalimatematiikasta – pienen ikäluokan valta politiikan areenoilla kalpenee suurien ikäluokkien ja pääomien rinnalla. Tilanteen kääntämiseksi on olemassa vain yksi resepti – meidän nuorten on herättävä, pidettävä väsymättä ääntä ja käytettävä meille suotua äänioikeutta merkittävästi nykyistä laajemmin. Nyt on aika pitää meteliä sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden puolesta – nuorisovihamielistä politiikkaa vastaan”, päättää Jere Tapio.

Lisätietoja:

Jere Tapio
Puheenjohtaja
040 760 9463