Tänään 27.4. vietetään kansallista veteraanipäivää. Keskustanuoret toivottaa kaikille isänmaamme sankareille mitä parhainta juhlapäivää ja kiittää heitä mittaamattomasta uhrauksestaan itsenäisen kansakuntamme eteen. Keskustanuorten puheenjohtaja Jere Tapio toivoo, että tänään kiinnitämme huomiomme myös uuden ajan veteraaneihin ja heidän tarvitsemaansa tukeen.
Suomessa oli vuoden 2024 alussa vielä 2000 sotiemme veteraania. Heidän määränsä pienentyy vuosi vuodelta. Keskustanuoret pitävät ensiarvoisen tärkeänä, että itsenäisyytemme puolesta taistelleet sankarit saavat elinaikanaan kaiken sen kunnioituksen ja tuen, jonka suinkin voimme heille tarjota. Samalla Keskustanuoret pitävät tärkeänä, että yhteiskuntamme ottaa nykyistä vahvemmin huomioon myös muut veteraaniryhmät ja heidän tarpeensa.
“Kriisinhallintaveteraanien asemaa Suomessa on onneksi saatu vakiinnutettua viimeisten vuosien aikana. 60-vuotisesta historiasta ja noin 50 000 kriisinhallintaveteraanista huolimatta esimerkiksi Suomen rauhanturvaajaliitto on todennut maatamme palvelleiden jälkikäteiset palvelut ja etuudet olevan puutteellisella tasolla.” toteaa Keskustanuorten puheenjohtaja Jere Tapio.
Kriisinhallintaveteraanien lisäksi maahamme on parhaillaan muodostumassa täysin uusi veteraanien joukko – vapaaehtoisina Ukrainan tueksi lähteneet suomalaiset. Heitä on arvioiden mukaan vähintään joitakin kymmeniä. Keskustanuoret vaativat virallista veteraanistatusta Ukrainaa ja koko läntistä yhteisöä puolustaneille kansalaisillemme, sekä oikeutta valtion takaamaan kuntoutukseen kotiutumisen jälkeen.
“Sota jättää jälkensä jokaiseen siihen osallistuneeseen. On epäinhimillistä ja kiittämätöntä, mikäli valtiona jätämme itsenäistä ja demokraattista Eurooppaa puolustaneet sankarimme ilman asiaankuuluvaa tukea ja tunnustusta. Näen, että samanaikaisesti, kun luomme kokonaisvaltaista kuntoutusjärjestelmää Ukrainasta palaaville, tulee meidän kiinnittää myös huomiotamme kriisinhallintaveteraanien tuen ilmeisiin kehitystarpeisiin”, vaatii Tapio.