Suomi on saatava liikkeelle – Keskustanuorten ja RKP-nuorten terveiset budjettiriihen jäljiltä

Kannanotot keskiviikko 04.09.2024

Hallitus käynnisti politiikan syksyn tällä viikolla käydyssä budjettiriihessä. Suomen tilanne on vakava – julkinen talous on juuttunut velkojen suohon, kasvutonta polkua on kuljettu liian pitkään ja edessämme on suuria ratkottavia kysymyksiä. Tämän johdosta Keskustanuorissa ja RKP- Nuorissa pidetään välttämättömänä purkaa aitoja hallituksen ja opposition väliltä, ja suunnata katseet yhteisten haasteiden ratkaisemiseen. Nuorisojärjestöt ovat laatineet yhdessä hallitukselle listan toimenpiteistä, joiden avulla Suomen kasvun suuntaa voitaisiin kääntää.

“Ensimmäisessä kokonaisuudessa priorisoimme rahankäyttöä uudelleen siirtämällä omistusasunnosta saatavaa eläkkeensaajan asumistukea käytettäväksi erityisryhmien ARA-asuntotuotantoon. Opiskelija-asuntojen kohdalla 30 miljoonan euron panoksella saataisi käyntiin rakennushankkeita useamman sadan miljoonan edestä. Samalla nuorisojärjestöt tukisivat eläkeiän saavuttaneita tekemällä heille 20% työtuloista täysin verovapaiksi”, kertovat puheenjohtajat Jere Tapio ja Dan Cederlöf.

“Toisena suuntaamme katseet työkykyyn. Suomen taloudesta vuotaa tällä hetkellä 14 miljardia vuodessa mielenterveyden kustannuksiin. Siksi luomme kansallisen työkykyohjelman palauttamaan työkykyämme panostuksilla mielenterveyteen ja kansanterveyteen. Ohjelmalle asetetaan tavoitteeksi vähentää mielenterveyden kokonaiskustannuksia kahdella prosentilla vuoteen 2027 mennessä. Tästä saatavilla tuloilla voisimme rahoittaa myös toisen asteen perusrahoitusta, asettaa palvelulupauksen maahamme saapuville kansainvälisille osaajille, luoda kesätyö- tai kesäyrittäjyyspolkuja jokaiseen kuntaan, sekä luoda uuden harjoittelutuen mallin, jonka turvin kansainvälisiä opiskelijoita kiinnitetään suomalaiseen työelämään”, puheenjohtajat jatkavat.

Viimeiseen kokonaisuuteen on koottu myös lista reformeista, joilla Suomi pystyisi ohjaamaan itseään kilpailukykyisemmäksi ja kannustavammaksi yhteiskunnaksi.

“Vaikka julkisen talouden haasteet ovat tällä hetkellä kiistattomat, on meidän kyettävä laajentamaan perspektiiviä, jolla politiikkaa teemme. Pelkillä sopeutuksilla saadaan Suomi jäihin ja pahoinvointi kasvuun. Siksi on väistämätöntä etsiä myös liikkeelle panevia voimia!” puheenjohtajat päättävät.

Toimenpiteet listattuna:

  • Asumistukirahat poikimaan kasvua ja uusia koteja
    • Tehdään 30milj panostus ARA investointitukeen. (Opiskelija-asuntojen kohdalla 7% hankekustannuksista tuella, 93% korkotukilainalla. Näin ruokimme rakennusalaa ja tuottamme kohtuuhintaisia asuntoja)
    • Leikataan eläkkeensaajan asumistuki omistusasunnosta pois (säästö n. 30-40 milj.)
      • Samalla näemme kannatettavana, että esim. 20% työtuloista olisi eläkeiän ylittäneelle verovapaata
  • Menetetyt työvuodet uudeksi osaamiseksi
    • Kansallinen työkykyohjelma (sisältäen mielenterveyspanostuksia ja kansanterveyden edistämistä) -150 milj. €
      • Asetetaan toimenpideohjelmalle tavoitteeksi työkyvyttömyyseläkkeiden käytön laskeminen 2%:lla vuodesta 2027 alkaen. Vaikutus talouteen +300m€.
    • Toisen asteen perusrahoituksen kasvattaminen (50% lukio & 50% ammatillinen koulutus) -20 milj. €
    • Kansainvälisten osaajien houkutteleminen ja integrointi Suomeen -30 milj. €
      • Kohdennettua harjoittelutukea, joissa kotimainen opiskelija ja kansainvälinen opiskelija menevät työparina kohdeyritykseen. Tavoitteena kiinnittää opiskelija työelämään ja madaltaa työnantajan kynnystä hyödyntää kansainvälisiä osaajia.
    • Palvelulupaus kv-osaajille: Perheeseen liittyvät tarpeet, kuten hoitopaikat ja työsidonnaiset tarpeet, kuten luvitukset saatava hoidettua 2vk sisällä maahantulosta.
    • Jokaiseen kuntaan saatava mahdollisuus nuorten kesätyöseteliin tai tuettuun kesäyrittäjyyteen
  • Reformit
    • Yrittäjän YEL-uudistustyö
      • Vaihtoehtoina 1) YEL->TyEL, 2) Paluu vanhaan malliin ja 3) Yrittäjän omakohtainen eläketili
    • Uuden aikuiskoulutuksen tukijärjestelmän luominen erityisesti + 45 vuotiaille
      • Eläkeikä tulee nousemaan arvioissa yli 70 vuoteen. Tämän johdosta syntyy yhä enemmän polkuja, joissa työura koostuu kahdesta pätkästä.
    • Perustetaan erillinen nopeutettu käsittelykanava vihreille teknologiahankkeille, jotka edistävät ilmastonmuutoksen torjuntaa, kiertotaloutta tai resurssitehokkuutta
    • Yhteisöverouudistus siten, että vero olisi kevyempi silloin kun voitto jätetään yrityksen sisälle kasvun hakemista varten voittojen ulos jakamisen sijaan.
    • Työllisyysohjelma osa- ja täsmätyökykyisille

Lisätietoja:

Jere Tapio
Keskustanuorten puheenjohtaja
040 760 9463

Dan Cederlöf
RKP-nuorten puheenjohtaja
040 080 1810