Tänään 6. joulukuuta nostamme siniristilipun salkoon ja juhlistamme Suomen itsenäisyyspäivää. Itsenäisyys ei ollut itsestäänselvyys 107 vuotta sitten, eikä se ole sitä tänäkään päivänä. Rauhaa tarvitaan nyt enemmän kuin aikoihin. Itsenäisyyspäivä muistuttaa meitä aiempien sukupolvien uhrauksista ja vastuun kantamisesta Isänmaamme hyväksi. Ilman yhtenäisyyttä, sisukkuutta ja rohkeutta emme olisi viettämässä Itsenäisyyspäivää ja juhlimassa vapautta.
Erityisesti näin Itsenäisyyspäivän aikaan herää keskustelua isänmaallisuudesta ja siitä miten erilaiset ihmiset, niin iältään kuin vaikka poliittiselta mielipiteeltään kokevat isänmaallisuuden. Lähiaikoina on esimerkiksi saanut huomata, miten kovalla oikeistolla on aika erilainen käsitys isänmaallisuudesta, oman kotimaan ja tavallisen suomalaisen arjen asioiden puolustamisesta kuin kansakunnan yhtenäisyydestäkin. Olipa sitten kyse leikkauksista hyvinvointialueilla tai linnanjuhlien väliin jättämisestä.
Päätöksenteossa on muistettava aina kotikunnasta Eduskuntaan asti se, minkä takia politiikkaa ja päätöksiä tehdään. Sen takia, että meillä olisi mahdollisimman vakaa ja yhtenäinen isänmaa.
Itse koen, että isänmaallisuus on ylpeyttä siitä, mistä olemme tulleet, ja vastuuntuntoa siitä, minne olemme menossa. Se ei ole vain kauniita sanoja, vaan tekoja yhteisen hyvän puolesta. Samaan aikaan isänmaallisuus on jatkuva kutsu meille kaikille toimia ja tehdä yhteisen hyvän eteen, Suomen eteen.
