Elämme vauhdikkainta joululahjojen hankkimisen aikaa. Kaupat pursuavat tarjouksia ja nettikaupoissa mainos ehdottaa uutta huipputuotetta. Yhä useammat suomalaiset tilaavat lahjojansa ulkomailta, ja lahjan alkuperästä ei ole edes lahjan antajalla tietoa. Kiinasta saapuvat paketit eivät aina täytä turvallisuusvaatimuksia ja muutenkin sisältö voi olla mitä vaan. Lahjansaajan turvallisuuden kannalta on tärkeää, että tuote on varmasti sellainen kuin pitää.
Joulun kaupallistuminen on ollut jo viime vuosina kasvava trendi. Ylikulutus on yksi suurimmista haasteista, jotka liittyvät joulun juhlintaan. Se kuormittaa ympäristöä, tuottaa valtavia määriä jätettä ja ohjaa usein huomion pois joulun syvimmästä tarkoituksesta – yhdessäolosta ja välittämisestä.
Ylikulutuksen ja pakettivuorien sijaan joululahjaa hankkiessa voi miettiä myös omaa kulutuskäyttäytymistä. Voisiko joululahjaksi hankkia jotain käytettyä tai luoda lahjan saajalle merkityksellisiä kokemuksia? Elämyslahjat ovat hyvä tapa mahdollistaa yhteistä aikaa, ja mikään ei voi korvata iloisia muistoja.
Vaikka lahja ei olisikaan käytetty tai aineeton, lahjojen määräänkin voi kiinnittää huomiota. Jo yksi huolella valittu lahja voi olla riittävästi, ja lämmin ajatus on tärkeintä lahjan antamisessa. Myös lahjan kotimaisuuteen voi kiinnittää huomiota. Löytyisikö paikalliselta yritykseltä vastuullinen vaihtoehto lahjaksi, tai voisiko lahjan tilata suomalaiselta toimijalta? Suomalaiselta yritykseltä hankitusta tuotteesta rahaa jää Suomeen ja vastaavasti Kiinasta tilatun tuotteen rahat lipuvat ulkomaille, eivätkä hyödytä suomalaista yhteiskuntaa.
Kun pysähdymme hetkeksi miettimään, mistä ja miten hankimme lahjamme, voimme tehdä kestävämpiä valintoja. Näin joulusta voi tulla paitsi ilon ja antamisen juhla, myös askel kohti vastuullisempaa elämäntapaa – sekä itselle, läheisille että ympäristölle.