Miksi juuri nyt tarvitsemme yhtenäistä Eurooppaa? 

Blogit perjantai 09.05.2025

Tänä Eurooppa-päivänä katseet kääntyvät monella Atlantin yli toiselle mantereelle, ja moni eurooppalainen pohtii tällä hetkellä varmasti sitä, että voimmeko nojata enää Yhdysvaltoihin samoin kuin ennen? Vastaus on viime kuukausien aikana tullut selväksi – emme voi.

Tämä hetki vaatii Euroopalta entistä enemmän yhtenäisyyttä, ja on selvää, että EU ei voi olla enää vain sitä, mitä se on tähän mennessä ollut. Euroopan on oltava aktiivinen toimija kansainvälisessä politiikassa, arvopohjaisessa johtajuudessa ja ennen kaikkea turvallisuudessa.

Yhtenäinen Eurooppa on nyt tärkeämpi kuin koskaan. Vakaus ei synny yksin, vaan rakentuu yhteisestä suunnasta, jaetusta vastuunkannosta ja kyvystä puolustaa eurooppalaisia arvoja maailmassa, jossa demokratia ja oikeusvaltioperiaate eivät ole enää itsestäänselvyyksiä.

Eurooppa ei voi jäädä odottamaan, mitä Yhdysvalloissa päätetään, ja miten näiden päätösten kanssa toimitaan, sen verran heiluriliikettä on näyttänyt monenkin asian suhteen olevan. Meidän on yhdessä huolehdittava omasta puolustuskyvystämme ja kehityksestämme, sekä samalla vahvistaa globaalia rooliamme esimerkiksi ihmisoikeuksien ja kestävän kehityksen edistäjänä.

Tänä Eurooppa-päivänä sanomme siis: Euroopan tulevaisuus on meidän käsissämme. Rakennetaan sitä yhdessä – vahvana, inhimillisenä ja yhtenäisenä.

Hyvää Eurooppa-päivää!

Olivia Löytänen

Poliittinen suunnittelija

International Officer