Kevään kunta- ja aluevaaleissa Keskusta sai vaalivoiton, gallupit näyttävät hyvää ja keskustalaisilla ympäri Suomen on taas hyvä vire päällä. Tämä hyvä tekemisen meininki lunastetaan seuraavissa eduskuntavaaleissa vuonna 2027. Eduskuntavaalit osuvatkin seuraavan Keskustanuorten puheenjohtajiston kaksivuotiskaudelle, ja koen sen olevan todella merkittävä ponnistus nuorisojärjestöllemme.
Keskustanuoret ovat avainroolissa seuraavissa eduskuntavaaleissa, jotta saamme nuoret kääntämään katseensa kohti keskustaa sekä mahdollisimman monta nuorta keskustalaista kansanedustajaa läpi eduskuntaan! Meidän kenttämme tulee ollakin iskukunnossa, jotta onnistumme tässä tavoitteessa.
Kenttämme tarvitsee siis erityisesti tukea ja toimia ensi vuonna, sillä 2026 on se vuosi jona eduskuntavaaleihin valmistaudutaan jo täyttä häkää. Esimerkiksi kunta- ja aluevaalien myötä tulleet uudet jäsenet ja Keskustan listalla ehdolle olleet nuoret tulee ehdottomasti kontaktoida ja kutsua mukaan toimintaan. Lisäksi tulisi avoimesti perata läpi kaikkien piirien tilanne, jotta liitto on tietoinen piirien kipukohdista kuin vahvuuksistakin. Näin liitto pystyy tukemaan jokaista piiriä tarpeen mukaan.
Keskustanuoret on yhtä vahva kuin kenttänsä, joten toimeksi on pistettävä nuorisoliikkeen tähden, nähkäämme Salossa!
Jussi Kukkurainen
Ehdolla Keskustanuorten varapuheenjohtajaksi