Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuoret: Tiina Puranen Keskustanuorten varapuheenjohtajaksi

sunnuntai 28.09.2025

Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuoret esittää 25-vuotiaan oululaisen Tiina Purasen Keskustanuorten varapuheenjohtajaksi!

“Toivon, että liittohallitus uskaltaisi ottaa rohkeammin kantaa valtakunnallisiin poliittisiin kysymyksiin ja tuoda poliittisia linjoja esille esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Koen, että nuorisopolitiikan pitää olla sellaista, joka puhuttelee nuoria ja houkuttelee mukaan pohtimaan tärkeitä yhteisiä asioita.” summaa varapuheenjohtajaehdokas Tiina Puranen liiton tulevaisuudesta.

Tiina on ollut kaksi viimeistä vuotta Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuorten varapuheenjohtajana sekä kuluvan vuoden Oulun Keskustanuorten puheenjohtajana. Lisäksi Tiina toimii Nuorisoasuntoliitto ry:n liittohallituksessa ja on vaikuttanut Oulun Keskustaopiskelijoiden hallituksessa.

“Olen työskennellyt Tiinan kanssa noin kahden vuoden ajan ja saanut seurata läheltä hänen määrätietoisuuttaan, yhteistyökykyään ja kykyään innostaa muita. Tiina ymmärtää nuorten näkökulmia ja osaa viedä asioita eteenpäin rakentavasti mutta rohkeasti. Hänen kokemuksensa ja energiansa tekevät hänestä erinomaisen ehdokkaan varapuheenjohtajaksi. Tiedän, että hän tuo liittoon sekä selkeyttä että uudenlaista näkökulmaa. ” kertoo Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuorten piirin puheenjohtaja Marjut Leiviskä.

Kokemusta Tiinalta löytyy myös korkeakoulun opiskelijakunnasta, jossa hän on toiminut peräti kolmella eri tasolla. Tiina on toiminut Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan O’Diakon hallituksen varapuheenjohtajana, edustajiston jäsenenä sekä Oulun kampuksen jaostossa tutorointivastaavana. Tiina on ollut osana uudistamassa valtakunnallisen opiskelijakunnan hallitusrakenteen muutosta.

“Näkymisen lisäksi tarvitsemme selkeyttä toimintaamme. Kentältä on tullut palautetta siitä, että on epäselvää millaisia asioita Keskustanuoret ajavat. Tarvitsemme sellaisen liittohallituksen, joka summaa selkeästi tavoitteemme. Selkeät tavoitteet auttavat meitä uusien jäsenien saavuttamisessa.” tuumaa varapuheenjohtajaehdokas Tiina Puranen.

Keskustanuoret valitsee uuden puheenjohtajiston 80-vuotisjuhlaliittokokouksessaan 25.-26.10.2025 Salossa.

Lisätietoja:

Varapuheenjohtajaehdokas

Tiina Puranen tiina.puranen@oshp.fi