Koronakriisi on vaikuttanut kaikkiin yhteiskunnan osa-alueisiin kevään ja kesän aikana, myöskään korkeakoulujen valintaperusteet eivät ole säästyneet muutoksilta ja ongelmilta.
Nuoret ovat kevään aikana kärsineet ensin kirjoitusaikataulujen muuttamisesta sekä tämän jälkeen vielä useiden alojen valintaperusteiden muuttamisesta.
Monella alalla todistusvalinnan osuutta nostettiin jopa 70-90 prosenttiin. Tämä ei ole reilua, koska keskinkertainen todistus ei läheskään aina riitä todistusvalinnasssa ja osalla opiskelijoista ei ole edes mahdollisuutta hakea todistuksella.
Monet ovat laittaneet toivonsa pääsykokeen varaan. Todelliset mahdollisuudet opiskelupaikkaan jäivät kuitenkin olemattoman pieniksi korkeiden todistusvalintakiintiöiden johdosta.
Helsingin Keskustanuoret, Helsingin Keskustaopiskelijat ja Uudenmaan Keskustanuoret vaativat pääsykoekiintiöiden tuntuvaa kasvattamista keväälle 2021, jotta kevään 2020 epäoikeudenmukaisuus valintaperusteissa hyvitetään siitä kärsineille.
Helsingin Keskustanuoret
Helsingin Keskustaopiskelijat
Uudenmaan Keskustanuoret
Lisätietoja:
Jade Myllykangas, puheenjohtaja
Helsingin Keskustanuoret
p. 0451304533
s. jade.myllykangas@hotmail.fi