Nykyaikainen yhteiskunta nojaa kaikessa toiminnassaan energialähteisiin. Suurin energian kuluttaja Suomessa on teollisuus, jonka jälkeen tulevat kotitaloudet tai rakennusten lämmitys laskentatavasta riippuen. Seuraavana tulee liikenne ja kuljetus. Suomen käyttämästä energiasta noin puolet on peräisin ulkomailta, pääasiassa öljyn ja hiilen muodossa. Kulutetusta sähköstä noin neljäsosa tuodaan tällä hetkellä ulkomailta. Energiatuotteiden arvossa mitattuna Venäjä on merkittävin energia-kauppakumppani.
Suomi on siis melko riippuvainen muista valtioista energian suhteen. Kun energiasektoria mietitään uudestaan päästöjen vähentämiseksi, on hyvä samalla pyrkiä kohti kotimaisia energialähteitä. Parempaan energiaomavaraisuuteen voidaan päästä kasvattamalla omaa tuotantoa ja vähentämällä kulutusta. Jälkimmäinen on tosin hyvin epätodennäköistä, mutta ilmaston kannalta suotavaa.
Kotimaisissa energialähteissä painottuvat uusiutuvat ja ydinvoima. Uusiutuvat sisältävät jo olemassa olevaa vesivoimaa, sekä tulevaisuudessa kapasiteettia lisääviä tuulivoimaa, aaltovoimaa, aurinkovoimaa sekä bioenergiaa. Energialähteiden moninaisuus vastaa hyvin hajautetun energiantuotannon tavoitteeseen. Hajautetussa energiantuotannossa ”kaikki munat eivät ole samassa korissa”, joten järjestelmä sietää hyvin häiriötilanteita. Uusiutuvia energialähteitä on myös tarjolla hyvin, huolimatta mahdollisesta kriisitilanteesta.
Osa energian huoltovarmuutta on sen luotettava toimittaminen. Tämä sisältää erityisesti sähköverkon ja liikenteen tarvitseman energian jakelun. Suomen sähköverkko on kansainvälisesti verrattuna jo nyt hyvällä tasolla, mutta aina voi toki pyrkiä parempaan ja suojaamaan yhteiskunnan kannalta kriittisiä toimintoja paremmin.
Liikenteen energiantarve on suurin ongelma energiaomavaraisuudessa. Tämäkin on muuttumassa sitä myötä, kun polttomoottoriautoista halutaan eroon. Kotimaisista energialähteistä biokaasu ja sähkö sopivat parhaiten nyky- ja tulevien vuosikymmenten liikenteeseen. Siksi niihin pitää panostaa.
Suot ovat suomalainen erityispiirre ilmastokeskustelussa. Fossiilisesta turpeesta tulee päästä eroon, mutta maltillisessa aikataulussa sen elinkeinomerkityksen vuoksi. Maankäytöstä ja sen hiililaskelmista on ollu paljon keskustelua, ja maankäytön merkitys hiilensidonnassa vaatii vielä lisää tutkimusta, erityisesti suomalaisen maaperän osalta.
Tuulivoima on ottanut hyviä harppauksia Suomessa, eikä sen tukemista tarvita enää uusissa voimaloissa. Voimaloiden suunnittelu herättää yleensä vastustusta alueen kansalaisissa. Tuulivoiman terveys- ja luontovaikutuksia on tutkittu jo jonkin verran ja ne ovat puolueettomien tahojenkin rahoittamina olleet myönteisiä tuulivoimalle. Lisätutkimuksia kuitenkin tarvitaan. Voimaloita sijoittaessa tulisi pyrkiä miettimään ympäristön kannalta vähähaittaisimmat paikat. Visaisimman kysymyksen tuulivoimassa aiheuttaakin niiden purkaminen ja hävittäminen elinkaaren lopussa: kenen vastuulle se jää, ja miten lapojen materiaali saadaan uusiokäytettyä?
Suomella on kuitenkin hyvät edellytykset olla uuden energiapolitiikan etulinjassa luomassa ratkaisuja. Jos korkean teknologian hyvinvointivaltio Suomi ei tee muutoksia, miksi muidenkaan maiden pitäisi? Näyttäkäämme siis esimerkkiä muille, kuinka energiatalous saadaan kestävälle pohjalle.
Energiapoliittisen työryhmän Kotimaa-pienryhmä
Miina-Maija Simonen
Ari-Veikko Puska
Juho Väkeväinen
Olli Rainio
