Hallituksen budjettiesitys on juuri oikeanlainen näin koronakriisin aikana, Keskustanuorten puheenjohtaja Hanna Markkanen kiittää.
Talousarvioesitys vuodelle 2021 on rakennettu sosiaalisen ja eettisen kestävyyden varaan, kuten Keskustanuorten kesäkuussa valtuuskunnassaan hyväksymä jälleenrakennusohjelmakin linjaa.
”Oleellista on tilanteen vakauttaminen. Opposition toivoma kylmä leikkauspolitiikka ja hyvätuloisten veronalennukset olisivat kurjistaneet sekä suomalaisten arkea että talouden kestokykyä. Elvyttävällä budjetilla ihmisten ostovoima pysyy, konkurssiaalto voidaan välttää ja palvelut pysyvät kaikkien saavutettavissa.”
”Nyt tehtävillä satsauksilla pidetään kaikki mukana”, Markkanen kiteyttää.
Keskustanuorten varapuheenjohtaja Henna Takatalo arvostaa hallituksen panostuksia kestävään kehitykseen ja maatalouteen tämän osana.
”Tässä näkyvät keskustalaiset arvot. Maatalous ja maankäyttö ovat ilmasto- ja ympäristökriisin ratkaisijoita. Hallituksen tavoite kohdentaa vähintään 80 miljoonaa euroa maatalouden hiilensidonnan lisäämiseen ja toimintaedellytysten kehittämiseen on tae sekä ruoka- että ilmastoturvasta.”
”Turpeen suuripäästöisestä energiapoltosta siirrytään reilulla tavalla pois. Jo markkinavetoisesti turveala ajautuisi alas 2030-luvulla. Nyt jo olemme heränneet tähän, ja voimme sekä omilla ratkaisuillamme että EU:n Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston avulla taata sen, että kukaan turpeesta elantonsa saava ei tipu tyhjän päälle”, Takatalo toteaa.
Toinen varapuheenjohtaja Kaisa Oinas-Panuma kiittää eritoten satsauksista toisen asteen koulutukseen.
”Keskustanuoret linjasi oppivelvollisuuden pidentämisestä 18 ikävuoteen ja toisen asteen muuttamisesta aidosti maksuttomaksi viime vuoden koulutuspoliittisessa ohjelmassaan. Nämä ovat nyt toteutumassa! Tällä on suuri merkitys nuorten pärjäämiselle, mutta myös työllisyyden kannalta.”
Nuorten pärjäämistä parantavat myös muut nuoriin kohdistetut toimenpiteet. Esimerkiksi oppisopimuskoulutuksen sekä ohjaamotoiminnan kehittäminen ovat tällaisia toimenpiteitä.
”Nämä ovat toimia nuorten työllisyydenkin puolesta. Mielen hyvinvointia vahvistavat matalan kynnyksen palvelut vakiinnutetaan Ohjaamoihin. Yksilölliset palvelut auttavat nuoria löytämään sen oman tien. Oppisopimuskoulutusten uudistaminen taas käynnistetään niin, että se tulee paremmin palvelemaan nuorten, opiskelijoiden ja työelämän tarpeita. Tälle on vahva tarve”, Oinas-Panuma katsoo.
Puheenjohtaja Markkanen nostaa esille alle 30-vuotiaille suunnatun määräaikaisen start up-kokeilun.
”Pilottialueille annetaan määrärahaa, jota voi hakea yritystoiminnan aloittamiseen, ja rahalla on tarkoitus tukea myös yrittäjyyden harjoittelua. Yrittäjyyden asiantuntijapalvelut tämän tueksi turvataan ja myös Ohjaamot toimivat tässä auttavana alustana.”
Kaiken kaikkiaan Keskustanuorten puheenjohtajisto pitää tulevan vuoden talousarvioesitystä turvana aivan kaikkien pärjäämiselle. Terveystoimien lisäksi hallitus on näyttänyt kykynsä tehdä yhteistyötä ja päätöksiä kaikilla politiikan osa-alueilla.
LISÄTIETOJA:
Kaisa Oinas-Panuma
Keskustanuorten varapuheenjohtaja
+358 40 707 8940
kaisa.oinas-panuma(a)keskustanuoret.fi